Tuplasti rallisprintin SM-sarjaa viikonloppuna lakeuksilla 

Rallisprintin suomenmestaruussarja jatkuu tulevana viikonloppuna 13.-14. syyskuuta Pohjanmaalla, jossa ajetaan peräkkäisinä päivinä kauden 2025 osakilpailut 4. ja 5. Pohjanmaaralli ry:n organisoima tuplaviikonloppu käynnistyy lauantaina Isokyrössä, jonka jälkeen kamppeet pakataan ja siirrytään sunnuntaiksi Laihialle. 

RATI SM-Rallisprint -nimeä kantava kisaviikonloppu käynnistyy Isokyrössä lauantaina iltapäivällä klo 14. Avauskilpailun keskuspaikkana toimii Kyrön vierailukeskus. Toinen kierros starttaa klo 16:15 ja palkinnot jaetaan iltakuuden maissa. 

Sunnuntaiksi rallisprint-karavaani suuntaa Isokyröstä länteen. Laihialla ajettavassa toisessa kisassa kilpailukeskus sijaitsee Laihian keskuskoululla. Päätöskisa alkaa klo 11 ja toinen kierros on vuorossa klo 13:15. Kisaviikonloppu päättyy palkintojenjakoon iltapäivällä klo 15 nurkilla. 

Nelivetojen yleisessä sarjassa Tuukka Hallia ja Mitsubishi Lancer ovat hallinneet tapahtumia enemmän tai vähemmän jo lähes neljän vuoden ajan. Mäntsälän Moottorikerhon kuljettaja on voittanut luokkansa ja ollut koko kilpailun nopein kuljettaja kauden jokaisessa kolmessa edellisessä osakilpailussa. Vaatii siis käytännössä pientä ihmettä, että Pohjanmaalla joku pystyisi pysäyttämään Hallian voittokulun. 

Kaksivedoissa Laihian UA:ta edustava Mika Lemmetti BMW 325:lla lähtee sarjakärkenä kotikilpailuihinsa. Lemmetillä on kahden pisteen etumatka Volvo S40 -kuljettaja Ville Reuteriin (KaMK). Kaksikko kilpailee samassa luokassa, joten Reuterilta vaaditaan loppukaudelta Lemmetin lyömistä pitääkseen mestaruusmahdollisuutensa elossa. Sarjan kärkikolmikon täydentää Ville Keljo (P-HUA), joka on puolestaan kahden pisteen päässä Reuterista. 

Junioreissa Honkajoen Moottorikerhon Timo Viitanen pitää ykköspaikkaa neljän pisteen turvin ennen AL-Härmän Valtteri Koskea. Kaksikko on ollut tänä vuonna ylitse muiden ja jos tahti jatkuu samana, niin hyvin suurella todennäköisyydellä mestaruuskamppailu tullaan käymään heidän välillä. 

Senioreissa Jukka Lifländer (K-KUA) oli viimeksi Kiteellä huimassa kyydissä ja kasvatti voitolla johtoasemansa sarjassa jo kuuteen pisteeseen. Takaa tulevilla, etenkin Veijo Viitasella (RaaUA) ja Veini Kämpillä (MhMK), alkaa olemaan iskun paikka mikäli mielivät mukaan taistelemaan kultamitalista. 

Naisten luokassa pistetilanne tasoittui Kiteellä huomattavasti, kauden jälkimmäisen puolikkaan kilpailuihin lähdetäänkin Maria-Teresa Lahden (NokUA) ja Meiju Viitasen (RaaUA) ollessa tasoissa 29 pisteessä. Kolmantena ennen Pohjanmaan viikonloppua on Kaisa Sistonen (NokUA), jolla on viisi pistettä kirittävää kärkikaksikkoon. 

Nuorissa ykkösenä 31 pisteellään Kyrönmaan kilpailuihin saapuu edellisessä kilpailussa kauden avausvoittonsa napannut Vili Hyytiäinen (HyUA). Kahden pisteen päässä vaanii Jesper Rantanen (AL-Härmä) ennen Rasmus Penttiä (LMM), joka on Rantasta pisteen perässä. Talvikauden molemmat kilpailut voittanut, mutta Kiteen osakilpailun väliin jättänyt Miska Tuomisto (KeurUA) on myös jälleen mukana ja lähtee neljänneltä sijalta (25p) kuromaan eroa kärkeen. 

Sarjasäännöt 2025 »

RATI SM-Rallisprint 1 & 2: info & aikataulu

Kilpailun aikataulu

Lauantai 13.9. Isokyrö

09:00 Kilpailutoimisto avataan
09:30 Reittiin tutustuminen / Nuotitus II-ohjaajan kanssa
10:00 Reittiin tutustuminen
13:00 Reittiin tutustuminen päättyy
14:00 Kilpailun lähtö, ensimmäinen kierros
15:30 Tauko 
16:15 Toinen kierros 
18:00 Palkintojenjako

Live-tulospalvelu »
Kilpailuun ilmoittautuneet »
Virallinen ilmoitustaulu »

Sunnuntai 14.9. Laihia

07:30 Kilpailutoimisto avataan
07:30 Reittiin tutustuminen 
09:15 Reittiin tutustuminen / Nuotitus II-ohjaajan kanssa
10:00 Reittiin tutustuminen päättyy
11:00 Kilpailun lähtö, ensimmäinen kierros 
12:30 Tauko 
13:15 Toinen kierros 
15:00 Palkintojenjako

Live-tulospalvelu »
Kilpailuun ilmoittautuneet »
Virallinen ilmoitustaulu »

Liput: 

Pääsylippu 15€ / hlö
Yhteislippu molempiin RATI SM-Rallisprintteihin 25€ / hlö

Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi vanhempien seurassa.

Tarkemmat kilpailun tiedot löydät täältä

Rallisprint SM -pisteet: 3/6 osakilpailua 

4WD Yleinen

1. Tuukka Hallia 39p 
2. Aarni Mertanen 30p 
3. Jari Koski 25p 
4. Harry Nieminen 24p
5. Juha Vinni 19p  

2WD Yleinen

1. Mika Lemmetti 39p
2. Ville Reuter 37p 
3. Ville Keljo 35p 
4. Jukka Riuttanen 29p 
5. Walle Pajuoja 26p 

Juniorit

1. Timo Viitanen 39p 
2. Valtteri Koski 35p 
3. Juho Ruuth 30p  
4. Aki Ala-Varvi 28p 
5. Petri Väyrynen 27p

Seniorit

1. Jukka Lifländer 37p 
2. Veijo Viitanen 31p 
2. Veini Kämppi 31p 
4. Jari Lamminsivu 30p 
5. Tarmo Ollila 29p

Naiset

1. Maria-Teresa Lahti 29p
1. Meiju Viitanen 29p 
3. Kaisa Sistonen 24p 
4. Kati Vinni 17p 
5. Marjo-Riitta Mansikkamäki 11p 

Nuoret

1. Vili Hyytiäinen 31p 
2. Jesper Rantanen 29p 
3. Rasmus Pentti 28p 
4. Miska Tuomisto 25p 
5. Aatu Nikusaari 15p

BMW-Rallisarja (Suomi Cup)

1. Riku Koski 35p  
2. Sami Laurila 28p
3. Anssi Luoma-Aho 24p 
4. Timo Karhinen 11p
5. Ville Mäntynen 8p

Joukkueet (Suomi Cup)

1. Raakateippi 99p 
2. Koski Racing 77p
3. VAH Team Kajaani 73p
4. Viitanen & Väyrynen Racing 69p
5. Ämmälänkylän Rallyrings 62p 

Kaikki pisteet »

Rallisprint SM -kalenteri

26.1. OP Vakka-Auranmaa SM Sprint, Marttila
15.2. Kiuruvesi SM Sprint, Kiuruvesi
24.8. Keski-Karjala SM-Rallisprint, Kitee
13.9. Pohjanmaa SM-Rallisprint I, Isokyrö 
14.9. Pohjanmaa SM-Rallisprint II, Laihia
11.10. SM Oili Jalonen Sprint, Laitila

Median yhteystiedot

Lilli Hunnakko
lehdistöpäällikkö, RATI SM-Rallisprint
050 329 8772
ralli.lilli@outlook.com

Patrick Rupponen
lehdistöpäällikkö, Rallisprint SM -sarja
040 683 7983 
patrick.rupponen@autourheilu.fi 

Seuraa Rallisprint SM -sarjaa

www.rallisprintsm.fi 
Facebook 
Instagram
YouTube

Seuraa RATI SM-Rallisprinttiä

www.pohjanmaaralli.fi
Facebook
Instagram
Sportity Isokyrö
Sportity Laihia

Teksti: Rallisprint SM / Viestintä
Kuva: Timo Uimi / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close