Lusa ja Hallia leiskauttivat voittoihin Laukaassa

Kuusi osakilpailua kaudella 2023 käsittävä Rallisprint SM -sarja jatkui sunnuntaina 12.3. Ruuhimäen legendaarisissa maisemissa. Hienossa talvikelissä ajetun Laukaa SM Sprintin yleiskilpailun voittoihin ajoivat Juha Lusa kaksivedoissa ja Tuukka Hallia nelivedoissa. 

Ruuhimäen vauhdikkaalla sprinttiradalla kaksivedoissa ensimmäisellä kierroksella kovinta vauhtia pitivät Juha Lusa (PokyUA), Jussi Nordberg (RauUA) ja Ville Keljo (P-HUA). Toisella kierroksella takaa tulevien ajat alkoivat kuitenkin parantua ja ainoastaan Lusa onnistui pitämään asemansa ykköskierroksen ajan turvin. 

– Hyvä päivä. Tiedettiin että pienellä numerolla pitää satsata ensimmäiseen kierrokseen, kun rata oli hyvässä kunnossa. Vähän kaikennäköistä säätöä siinä oli ekallakin, aika huono lähtö tuli otettua mutta aika oli silti hyvä. Toisella kierroksella oli sitten tosiaan aika pöperöä eikä pystynyt parantamaan, mutta hyvä näin, Lusa fiilisteli. 

Lusa otti samalla kauden toisesta osakilpailusta jo toisen luokkavoittonsa (lk3) ja siirtyy kevättauolle maksimipistein ykkösenä. 

SM:n yleiskilpailussa toiseksi ajoi Ari-Pekka Koivisto (YUA) 1,5 sekunnin erolla kärkimies Lusaan. Myös Koivisto voitti oman luokkansa (lk1) jo toistamiseen tällä kaudella. Tuplaluokkavoittajien kerhoon liittyy myös Ville Reuter (KaMK, lk5), joka ajoi tänään yleiskilpailussa kolmanneksi. Luokkavoiton myötä Reuter jakaa pisteissä kärkipaikan Lusan kanssa. Sarjakolmantena on tänään luokan 6 kuudenneksi ajanut Kasperi Heikkinen (KajUA).

Edellä mainittujen lisäksi luokkavoitot kaksivetoisten SM:n puolella Laukaasta nappasivat Janne Laine (MäntsMK, lk2), Mikko Viitanen (HoMK/UA, lk4) ja Henri Sääskilahti (LMM, lk6). 

Junioreiden SM:ssä Heikkinen jatkaa kärkipaikalla, Koivisto nousi kuitenkin jo aivan kantaan 0,5 pisteen päähän. Valtteri Koski (Al-Härmä) on kolmantena 20 pisteellä.

Tuukka Hallia. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Nelivetojen SM-sarjassa Tuukka Hallialle (MäntsMK) ei löytynyt pysäyttäjää Laukaassakaan. Hallitsevan Suomen mestarin toiselle kierrokselle mahtui myös tilanne, jossa oli aineksia pahempaankin tuhoon, mutta Hallia hanskasi tilanteen penkkakosketuksella.

Sitä myöten aika ei parantunut, mutta tällä kertaa ykköskierroksen aika riitti voittoon. Vaikka Juho Mäki-Tammela (LakUA) antoikin kovan vastuksen toisen kierroksen suorituksellaan jääden vain 0,5 sekuntia, sai Hallian viime vuonna alkanut voittoputki jatkoa myös kauden 2023 toisen osakilpailun päätteeksi. 

Hallia nappasi samalla luonnollisesti myös sprinttiautojen luokan 8 voiton ja siirtyy näin nelivetojen pistekärjessä odottelemaan kauden kolmatta osakilpailua. Mäki-Tammela on toisena neljän pisteen päässä Halliasta. 

– Nopeammin pääsisi perille ilman noita kämmejä. Voitosta tottakai hyvä fiilis, mutta toisen kierroksen moka harmittaa, olisi voinut tulla melkosen hyvä aika. Auto pelasi tänään hienosti, Ruuhimäen hypyt ja tie oli muutenkin todella makean ajettava, Hallia kiitteli. 

– Nyt odotellaan sitten asfalttikisoja, jotka eivät kuitenkaan kuulu ihan niihin omiin kirkkaimpiin suosikkeihin mutta täytyy sekin pinta hanskata, Hallia päätti. 

Mäki-Tammelan perässä kolmanneksi kaasutteli Juha Mäkelä (EPUA), joka jäi reilun kahden sekunnin päähän Hallian kärkinoteerauksesta. 

Ralliautoluokassa (7) Kristian Nieminen (Toivakka AUK) oli huimassa lyönnissä Rally3-luokituksen Fiestallaan ja päihitti toiseksi tulleen Mitsubishi Mirage -pilotti Mats Rinteen (YkUA) lähes neljällä sekunnilla. Ari Saxberg (LMM) talutti uuden Skoda Fabia RS Rally2-auton kotikisansa viivalle luokan kolmannen sijan arvoisesti. 

– Ihan hyvät fiilikset lopputuloksesta, voittoa lähdettiin hakemaan ja se saatiin. Kummallakaan kierroksella ei vaan auton sytytyksen katkaisin toiminut, joten jouduin vaihtamaan aina kytkimen kanssa ja se verotti aikaa varsinkin jarrutuspaikkoihin tuloissa, sekä tietenkin vähän vei luottoa ajamisesta, kun ei oikein ollut varmuutta koska vaihteet menee oikeasti päälle. 

– Reitti oli mahtavan mainio niin kuin täällä aina ja olisi ollut mukava nähdä millainen aika olisi saatu tauluun ehjällä autolla, mutta tällä kertaa näin, Nieminen kertoi. 

Nelivetojen pisteissä Nieminen nousi tasoihin kolmanneksi Toni Herrasen (KR-Team) kanssa. 

Suomi Cupissa voittoja juhlivat Ville Vatanen (K-KUA, Nuoret), Jukka Lifländer (ImUA, Seniorit) ja Meiju Viitanen (RaaUA, naiset).

Rallisprint SM -sarja jatkuu vajaan kahden kuukauden kevättauon jälkeen 6. toukokuuta Mikkelissä ajettavalla kauden ensimmäisellä asfalttisprintillä. 

Tulokset: Laukaa SM Sprint, Laukaa

Yleiskilpailun tulokset 

2WD
1. Juha Lusa 2:57.70
2. Ari-Pekka Koivisto +1.28
3. Ville Reuter +1.39

4WD
1. Tuukka Hallia 2:40.76
2. Juho Mäki-Tammela +0.56
3. Juha Mäkelä +2.11 

Kaikki tulokset »

Rallisprint SM -pisteet: 2/6 osakilpailua

Kaksiveto-SM
1. Juha Lusa 27,5p
1. Ville Reuter 27,5p
3. Kasperi Heikkinen 22,5p 

Neliveto-SM 
1. Tuukka Hallia 22p
2. Juho Mäki-Tammela 18p 
3. Kristian Nieminen 16,5p 

Junioreiden SM
1. Kasperi Heikkinen 22,5p
2. Ari-Pekka Koivisto 22p  
3. Valtteri Koski 20p 

Kaikki pisteet »

Teksti: Rallisprint SM / Viestintä
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close