Rallisprint SM 2022 – Sarjasäännöt julkaistu

Kilpailukaudet 2020 ja 2021 jäävät rallisprintin lajihistorian yhdeksi kaikkien aikojen erikoisimmista. Kauden 2020 alkupuolen sotki ehkä yksi historian leudoimmista talvista ja tämän jälkeen puhjennut Covid-19 pandemia. Tämän myötä koko Rallisprintin SM-sarjakausi jouduttiin perumaan. Kausi 2021 alkoi myös epävarmoissa merkeissä, koronapandemian vaikuttaen edelleen kilpailujen järjestämistoimintaan, mutta onneksi Rallisprintin SM-sarjakausi saatiin kuitenkin lopulta toteutettua, vaikkakin suunnitelman kuuden osakilpailun sijaan neljän osakilpailun sarjana.

Koska kaksi edellistä kautta ovat olleet lajin ja sarjan osalta näinkin haastavat, on Rallisprintin Lajiryhmä todennut että suurta muutostarvetta sarjan rakenteeseeen tai sääntöihin ei tällä hetkellä ole. Sarjasääntöihin on toteutettu ainostaan varsin maltillisia muutoksia, joista merkittävimmät on koko lajisääntöä koskeva nuorten kuljettajien kilpailumahdollisuuden lisääminen kaikkiin 2-vetoautoihin ja ns. ”ralliautoluokkien” sorarenkaiden käyttö asfaltilla ajettavissa SM-osakilpailuissa.

Rallisprintin SM-sarjassa tullaan kilpailemaan kaudella 2022 jälleen kuusi osakilpailua, joista perinteisesti kaksi ajetaan talvella toivottavasti hienoissa lumi-olosuhteissa, kaksi kesällä asfaltilla ja kausi päätetään kahteen sorasprinttiin syksyllä.

Rallisprintin SM-sarjan kilpailukalenteri kaudella 2022 on seuraava:

19.2.2022 SM Rallisprint Oulu 2022 (Oulun Urheiluautoilijat ry)

6.3.2022 Laukaa SM-Sprint, Laukaa (Laukaan Moottorimiehet ry)

21.5.2022 SM Sprint, Virtasalmi (Mikkelin Urheiluautoilijat ry)

9.7.2022 Happy Beach SM Asfalttisprint, Vaala (Rokuan Raketit ry)

21.8.2022 SM Rallisprint Raahe 2022 (Raahen Urheiluautoilijat ry)

24.9.2022 Leppävirta SM Rallisprint (Leppävirta Racing Team ry)

Sarjaan ei ole erillistä ennakko-ilmoittautumista, vaan kaikki sarjaluokkiin kilpailun ilmoittautumisajan puitteissa ilmoittautuneet kilpailijat keräävät sarjapisteitä osakilpailuissa.

Rallisprintin SM-sarjasäännöt voit ladata tästä linkistä.

Lisätiedot:

Lajipäällikkö: Henrik Frank, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 040-5349977

Sarjakoordinaattori: Markus Silfvast, etunimi.sukunimi@gmail.com, 044-9723805

Kuva: J-P Leinonen / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close