Rallisprintin SM-sarjan kesäkausi starttaa Tuusniemellä – Jaossa kauden toiset pisteet

Rallisprint SM-sarjan kesäkausi saadaan polkaistua pitkän odotuksen jälkeen käyntiin tulevana lauantaina Tuusniemellä, jossa ajetaan kauden ainoa asfalttisprintti, Koillis-Savon SM Rallisprint.

Normaalitilanteessa kyseessä olisi jo kauden neljäs osakilpailu ja toinen asfalttisprintti, mutta talven toinen osakilpailu Lahdessa sekä kesäkauden ensimmäiseksi kaavailtu osakilpailu Vaalassa on jouduttu molemmat perumaan koronatilanteen takia. Näin ollen sarja on typistynyt neljän osakilpailun mittaiseksi kauden 2021 osalta.

Kaksivetoisten puolella kolme nimeä jakamassa kärkipaikkaa

Kauden avausosakilpailussa Laukaassa suurimmat pistepotit kaksivetoisissa nappasivat luokkavoittajat Kristian Nieminen, Matias Peippo sekä Miko Jalava. Koko kolmikko on tällä hetkellä 16,5 pisteessä. Kolmikko käytti myös oikeuden 1,5-kertaisiin pisteisiin Laukaassa, jonka jokainen kilpailija saa kertaalleen kauden aikana käyttää.

Rallin SM-sarjassakin tällä kaudella Ford Fiesta Rally4-autolla kilpaileva Nieminen starttaa Tuusniemellä ensimmäiseen asfalttirenkailla ajettavaan sprinttiinsä.

– Oma vauhti on tosiaan hieman arvoitus, sillä ensimmäistä kertaa ollaan viivalla asfalttipyörät alla, mutta siitä huolimatta täysillä lähdetään mahdollisimman isoa pistepottia jahtaamaan.

– Iso pistepotti Tuusniemeltä helpottaisi asetelmia sitten tuleviin syksyn sorakilpailuihin, jotka varmasti sopivat paremmin itselle. Mutta kaiken kaikkiaan hyvillä mielin lähdetään pienen tauon jälkeen taas kisailemaan, myös Rallisprintin Suomen Juniorimestaruussarjaa yhdessä Jalavan kanssa johtava Nieminen kertoi.

Vuoden 2017 kaksivetoisten Suomen mestari Mika Lemmetti täydentää neljän kärjen 14,25 pisteellä.

Markkanen suosikkina nelivedoissa

Myös nelivetojen kärkimies Kalle Markkanen on tutumpi näky Ralli SM-sarjassa. Täksi kaudeksi R5-autoon vaihtanut Markkanen on suosikki myös Tuusniemellä, mutta asfaltti alustana saattaa antaa edun täysverisillä rallisprint-autoilla ajaville, joissa tehoa on lähes puolet enemmän kuin Markkasen Skoda Fabia R5:ssa.

– Luokkavoitto ja sarjan kärkipaikan pitäminen on tietysti tavoitteena, mutta todella kovaa saa tässä ralliluokassa mennä, että pärjää noille sprinttitykeille, Markkanen aprikoi.

Asfaltilla ajaminen ei ole Markkaselle aivan vierasta, vaikka puhtaasta asfalttikilpailusta on aikaa jo viitisen vuotta. Pitää muistaa, että Markkanen ajoi pitkään myös rallicrossia menestyksekkäästi, joten siitä taustasta on varmasti hyötyä Tuusniemen kaksikilometrisellä jouhealla asfalttiradalla.

– Hienoa päästä taas pitkästä aikaa ajamaan asfaltilla, innolla lähden nauttimaan kisasta, Markkanen päätti.

Pisteitä Markkanen saalisti ensimmäisestä osakilpailusta 1,5-kertaisten pisteiden myötä 16,5. TOP3:n täydentävät Panu Mertala 12 pisteellä ja Samuli Pokela 11 pisteellä.

Koillis-Savon SM Rallisprintin ensimmäinen kierros alkaa Tuusniemen taajama-alueella klo 12. Toinen kierros polkaistaan käyntiin n. klo 14:30 ja palkintojenjako tapahtuu kilpailun lähtöpaikalla heti toisen kierroksen päätteeksi.

Kuva: Toni Ollikainen / AKK

KILPAILUUN HYVÄKSYTYT >>
PISTEET 1/4 OSAKILPAILUA >>
RALLISPRINT SM-SARJAN LOPPUKAUDEN KALENTERI >>

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close