Rallisprintin SM-sarjan kauden avauspisteet jaettiin Laukaassa – Jalava ja Markkanen hallitsivat Ruuhimäen hypyt

Viime vuonna osittain lumenpuutteen ja koronan takia kokonaan peruttu Rallisprint SM-sarja palasi tänään takaisin kalenteriin. Kauden avauspisteet jaettiin aurinkoisessa säässä Laukaassa, MM-sarjastakin tutuilla Ruuhimäen teillä.

Aurinkoinen sää ja kuuden asteen plussakeli tekivät kuitenkin tiestöstä raskaan ja monille kuljettajille kohtaloksi koitui keskeytys. Kaksivetoisten puolella olosuhteet parhaiten hallitsi Toyota Starlet-kuljettaja Miko Jalava

– Vähän tuli yllätyksenä kun tämä kisa sujui näinkin hyvin. Hirveästi ei ole sprinteistä kokemusta, kun ralli on itselle se päälaji ja lajien luonteet ovat erilaisia. Täällä pitää olla heti hereillä eikä passailuun ole varaa. Varmasti tullaan ajamaan useampikin osakilpailu, vaikka asfalttisprintit vähän arveluttavatkin. Mutta kun näin hyvät pisteet tuli niin säälihän se olisi jättää loput ajamatta, Jalava tuumasi kilpailun maalissa.

Kisan kolmen parhaimman kuljettajan trion täydensivät Ford Fiesta-kuski Kristian Nieminen ja Toyotan MR2:sta käskyttänyt Jori Seppälä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kaksivetoisten johtopaikalla ollut Mika Lemmetti oli neljäs.

Kalle Markkanen täysin omalla sekuntiluvullaan nelivetoisissa

Ralli SM-sarjasta paremmin tunnettu Skoda Fabia R5-kuljettaja Kalle Markkanen oli kovassa lyönnissä Laukaassa kellottaen kilpailun kaksi nopeinta aikaa. Ensimmäisellä kierroksella kellot pysähtyivät aikaan 02:49.21, toisella Markkanen puristi ajasta vielä reilut kaksi sekuntia pois ja kirjasi voittoajan 02:47.14.

– Hieno fiilis, hieno kilpailu ja hieno sää. Olipahan mukava ajella pitkästä aikaa sprinttiä, edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt 2 tai 3 vuotta. Kaikki sujui tänään todella hienosti vaikka toisella kierroksella ei pystynytkään muuta tekemään kuin ajamaan urissa sillä sohjoa oli todella paljon, Markkanen kertoi.

Hyvin sujuneen kilpailun jälkeen Markkasen suunnitelmana onkin jatkaa rallisprintin parissa rallin lisäksi.

– Ennen kisaa puhuttiin, että jos täällä sujuu hyvin niin voitaisiin ajaa useampikin kilpailu. No, ei tämä oikeastaan paremmin enää olisi voinut mennä, joten luultavasti ajetaan koko sarja jos päällekkäisyyksiä ei rallin kanssa tule, Markkanen naurahti.

Nelivetoluokan toiseksi ajoi Mitsubishi Lancer E4:llä Samuli Pokela ja kolmanneksi Niko Riikonen Ford Fiesta RS:llä.

Rallisprintin SM-kauden toinen osakilpailu Lahdessa piti ajaa jo heti seuraavan viikon sunnuntaina 7.3. Lahdessa mutta koronavirustilanteen johdosta kilpailu on peruttu. Näin ollen kausi jatkuu 10.7. Vaalan asfalttisprintillä mikäli Lahden osakilpailulle ei löydetä korvaavaa kilpailua ennen heinäkuuta.

KAIKKI TULOKSET >>

KUVAGALLERIA >>

Kuva: RPF Media

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close