Suomen nopein sarja tekee paluun välivuoden jälkeen – Avauspisteet jaossa tulevana sunnuntaina Laukaassa

Täysin ilman koronan aiheuttamia takaiskuja ei kuluvakaan vuosi ole alkanut, sillä 7.3. Lahdessa ajettavaksi kaavailtu Top Building SM Rallisprint on jouduttu perumaan koronatilanteen johdosta. Pyrkimyksenä on tällä hetkellä kuitenkin löytää perutulle kisalle korvaaja kesäkaudelta, jotta kuuden osakilpailun sarja saadaan täyteen.

Sarjakoordinaattori Markus Silfvast on tyytyväinen, kun kilpailut saadaan taas noin 1,5 vuoden tauon jälkeen käynnistettyä.

– Hieno asia on, että sarja vihdoin saadaan vihdoin käyntiin ja kilpailijat pääsevät taas taistelemaan pisteistä. Valitettavasti tarjolla on vain yksi osakilpailu talvisissa olosuhteissa, mutta tilanne ei ole helppo kilpailujen järjestämiseen tällä hetkellä. Laukaan Moottorimiehet saivat kuitenkin Laukaan kunnan tuen, joka mahdollisti kilpailun toteuttamisen Ruuhimäessä. Iso kiitos siitä Laukaan kunnalle, Silfvast kertoo.

Laukaassa luvassa näyttäviä hyppyjä ja vauhdikasta menoa

Autourheilua seuraaville Laukaan osakilpailun ratana toimiva Ruuhimäki on tuttu näyttävästä hyppysuorasta ja se on saanut kunnian toimia myös viime vuosina Suomen MM-rallin päätösnäyttämönä. Rata on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää hyppyä, sillä 4,2-kilometriin mahtuu niin vauhdikasta isoa tietä kuin pientä teknistäkin polkua.

Kilpailussa on mukana 93 kuljettajaa, joista kaksivetoisten puolella kovimpia nimiä ovat Ralli SM-sarjasta tutut Henri Hokkala, Roope Korhonen sekä rallisprintin vuoden 2017 Suomen mestari Mika Lemmetti. Nelivetoisten puolella ennakkoon kovimpaa kyytiä tulevat menemään muun muassa R5-kuljettajat Kalle Markkanen, Erkka Korpiaho sekä Mitsubishi-kuski Juho Mäki-Tammela.

Kilpailutapahtumat Laukaa Areenalla starttaavat klo 11, jolloin kilpailun ensimmäinen kierros polkaistaan käyntiin. Toinen kierros starttaa klo 13. COVID-19 tilanteesta johtuen kilpailu ajetaan tiukilla turvatoimilla ilman yleisöä.

KILPAILUN INFO
AIKATAULU
Sunnuntai 28.2.2021
11:00 Kilpailun lähtö ja ensimmäinen kierros
12:30 Tauko 30 min
13:00 Kilpailun toinen kierros
Palkintojenjako heti kilpailun päätyttyä.
Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close