– Mikään ei korvaa ajamista. Voi olla vaikka kuinka lahjakas tahansa, mutta jos ajotuntumaa ei ole, ei synny tuloksia. Ajokokemusta ja -tuntumaa voi kerryttää minkälaisella autolla tahansa. Nuorelle kuljettajalle on tärkeää, että ajaa ralleja ja sprinttejä joka viikonloppu, sanoo rallin vuoden 1983 maailmanmestari Hannu Mikkola.
Mikkolan meriittilista on pitkä. Urallaan maailmanmestaruuden ohella Mikkola saavutti kolme MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin. Hän voitti 18 MM-osakilpailua, hän voitti ensimmäisenä ei-afrikkalaisena Safari-rallin, ensimmäisenä ei-ruotsalaisena Ruotsin rallin, hän voitti Lontoo-Meksiko -rallin ja voittipa Mikkola myös vuonna 1985 ensimmäistä kertaa järjestetyn Hong Kong-Peking -rallin. Suomalaiset muistavat hyvin myös Mikkolan voittaneen peräti seitsemän kertaa Jyväskylän MM-rallin, nykyisen Neste Rallin.
Autonvaihto Timo Mäkisen kanssa
Hannu Mikkola (77) aloitti ajouransa 1960-luvun alkupuolella. Hän korostaa ajaneensa paljon ennen kansainvälistä läpimurtoaan.
– Rallien lisäksi ajoin paljon rallisprinttejä, niitä kutsuttiin 1960-luvulla puistoajoiksi. Niitä kävin ajamassa muun muassa Räyskälässä, Porvoossa ja Kalpalinnassa. Turussakin ajoin joitakin puistoajoja.
Mikkola muistelee hymyillen 1960-luvun puolivälissä järjestettyä Kalpalinnan puistoajoa.
– Minulta ja Mäkisen Timolta meinattiin ottaa lisenssi pois.
– Timo oli kilpailussa mukana Mini Cooperilla ja minä Volvo PV:llä. Kilpailussa ajettiin kaksi kierrosta ja me päätimme Timon kanssa vaihtaa kilpailun tauolla autoja. Emme kertoneet vaihdosta kenellekään, järjestäjille selvisi vasta maalissa, että minä ajoin toisella kierroksella Minillä ja Timo Volvolla. Keskusteluita käytiin, mutta lopulta saimme pitää lisenssit.
Autonvaihto kertoo hyvin Mikkolan ja Mäkisen ystävyydestä.
– Kun vaihtoi autoa, pääsi tutustumaan millainen auto Mini oikein oli.
Hyödyllistä hauskanpitoa
Hannu Mikkola ja Timo Mäkinen kiersivät paljon yhdessä eri kilpailuita. Helsinkiläiset olivat ystävystyneet 1960-luvun alkupuolella Voimavaunun huoltohallissa, jossa Raimo Hartto huolsi Mäkisen Miniä. Hartto oli myös Mikkolan ystävä ja huolsi hänen Volvoaan.
– Kiersimme ralleja ja puistoajoja, käytännössä joka viikonloppu ajoimme jossakin kilpaa. Ajaminen oli hauskanpitoa, mutta se oli myös hyödyllistä. Opettavaisia ajokilometrejä kertyi kuin huomaamatta. Syntyi rutiini, tiesin tarkasti miten auto käyttäytyi missäkin tilanteessa.
– Samalla opin kilpailemaan. Jännittäminen väheni, kun kilpailemisesta tuli säännöllinen rutiini.
– Ajaminen oli hauskaa
Hannu Mikkolan poltteesta ajamiseen, kilpailemiseen, kertoo se, että päästyään maailmalle ajamaan 1960-luvun loppupuolella, hän jatkoi ajamista myös Suomessa.
– Kartanlukijani Anssi Järvi tunsi Lancian tallipäällikkö Cesare Fiorion ja Anssi puhui minut Lancialle vuoden 1967 Monte Carlo -ralliin.
– Varsinainen läpimurto tapahtui 1968. Olin Akropolis-rallissa Datsunilla ja Kreikassa Fordin tallipäällikkö Bill Barnett kysyi minua heidän talliinsa Suurajoihin.
Mikkola voitti uudella Ford Escortilla vuoden 1968 Suurajot ja solmi ammattilaissopimuksen Fordin kanssa.
– 1970 -luvulla hommat sujuivat niin, että ajoin Fordilla MM-ralleja, mutta talli antoi auton myös Suomeen eri kisoihin. Kilpailurutiini säilyi ja samalla auto kehittyi, kun ajoin myös SM-ralleja. Mäkisen Timo ajoi 1970-luvulla Suomessa minuakin enemmän, hän kiersi rallien lisäksi myös rallisprinttejä.
1980-luvulla Hannu Mikkola kilpaili Audilla rallin MM-sarjassa. Maailmanmestaruussarjan osakilpailuiden lisäksi hän ajoi myös Englannin avoimen mestaruussarjan kilpailuita. 1980-luvun alkupuolella Mikkola saattoi vuoden aikana ajaa jopa vajaat 20 rallia.
– Ajaminen oli hauskaa. Toki kahden eri sarjan ajaminen tarkoitti jatkuvaa matkustelua. Muistan, kun vuonna 1983 ehdin aloittaa Uuden Seelannin MM-rallin harjoittelun, sitten lensin Eurooppaan testiin ja Englantiin ajamaan mestaruussarjan kilpailun. Palasin Uuteen Seelantiin muutama päivä ennen MM-rallin alkua, harjoittelin reittiä vähemmän kuin muut. Kaiken huipuksi Audin polttoainejärjestelmä rikkoutui Uudessa Seelannissa heti rallin alussa ja kisa jäi kesken.
– Mutta ajamisen rutiini oli korkealla tasolla. MM-sarja oli kovatasoinen, mutta halusin ajaa myös Englannin mestaruussarjaa. Pidin Englannin sarjan kilpailuista, niissä oli rehtiä, kovatasoista kilpailua.
Mikkola korostaakin nuorille, urallaan eteenpäin pyrkiville kilpailijoille ajamisen merkitystä.
– Kannattaa ajaa rallisprinttejä ja ralleja. Kilpailemaan oppii vain kilpailemalla. Kilpailukokemusta voi hakea myös edullisemmalla kalustolla, esimerkiksi tehoton etuvetoinen auto opettaa erinomaisesti valitsemaan sellaiset ajolinjat, joilla vauhti pysyy yllä.
Rallisprintin SM-sarja jatkuu 14.9. Ruovedellä.
Kuvateksti: Rallilegendat Simo Lampinen ja Hannu Mikkola muistelivat ajamiaan kilpailuita Helsingissä lämminhenkisessä tapaamisessa.