Jari Ketomaa voittajaksi kotikilpailussaan

Mikkeliläinen rallin MM- ja SM- sarjassa menestyksellisesti urallaan kilpaillut Jari Ketomaa voitti lauantaina rallisprintin SM-sarjan toisen osakilpailun. Ketomaa ajoi kotikilpailussaan, SM-pisteistä kilpailtiin Mikkelissä Löydön Kartanon maastossa. R5-luokan ralliautolla, Ford Fiestalla, kilpaileva Jari Ketomaa ajoi noin kolmen kilometrin reitin aikaan 1.46,75. Ketomaan voittoaika syntyi toisella ajokierroksella. Ketomaa oli nopein myös avauskierroksella, toisella hän kykeni parantamaan aikaansa 2,22 sekuntia.

– Älyttömän hienot ovat tunnelmat, ainahan voittaminen on mukavaa. Lähdin ajamaan niin kovaa kuin osasin, voittamista en niinkään miettinyt. Siitä tulee paineita. Ensimmäinen kierros oli hyvä ja toinen kierros meni ihan nappiin. Siihen ei jäänyt juurikaan parannettavaa, iloitsee Ketomaa.

– Ensimmäisellä kierroksella tein pari virhettä. Tiesin, että kun ajan tarkasti enkä hölmöile, pystyn parantamaan toisella vedolla aikaani. Toisella kierroksella isolta tieltä pienelle tielle käännyttäessä sain hyvän vedon päälle. Päätin pitää auton vain urassa ja mennä sievästi. Kierrosten välillä kävin vielä katsomassa pari paikkaa, josta pystyi oikaisemaan. Todella hyvin kilpailu meni, kiitos kaikille jotka tämän kilpailun ajamisen mahdollistivat.

Ketomaa palasi kotikilpailussaan rallisprintin pariin vuosien tauon jälkeen. Ketomaa kilpaili Ford Escortilla ja VW Golfilla rallisprintien nuorten luokassa 1990-luvun loppupuolella.

Toiseksi yleiskilpailussa ja nelivetoluokassa ajoi härmäläinen Jukka Ketomäki R5-luokan Skoda Fabialla. Ketomäki paransi huimasti aikaansa toisella ajokierroksella, avauskierroksen aika 1.53,03 kohentui aikaan 1.48,33. Ketomäki johti kilpailua hetken aikaan, kunnes Ketomaa pusersi ohitse.

Kolmanneksi nelivetoluokassa ja yleiskilpailussa ajoi rallisprintin seitsenkertainen Suomen mestari, tuusulainen Tomi Hallia. Hän kiersi nelivetoisella Mitsubishi Lancerillaan radan aikaan 1.48,48. Ketomäen ja Hallian välinen aikaero oli siis vain 0,15 sekuntia. Hallia voitti oman luokkansa ja sai luokkavoitosta täydet SM-pisteet.

Mikkelin SM-osakilpailussa kaksivetoisten nopein oli raumalainen Jussi Nordberg. Takavetoista BMW M3 -autoa käskyttävä Nordberg kiersi radan aikaan 1.56,43. Hän kykeni parantamaan aikaansa toisella kierroksella peräti reilut viisi sekuntia.

– Mietteet ovat hyvät. SM-sarjan kannalta tilanne on hyvä, kun pisteitä kertyy.

Nordberg on kuluvan talven aikana ajanut F-rallisarjan kilpailuita.

– Tosin siellä olen ajanut eri autolla. Kilpailukilometreistä on aina etua, vaikka ralli- ja rallisprint-autot ovatkin erilaisia.

Raumalainen asentaa toukokuun kilpailuita varten asvalttialustan autoonsa.

– En ole aiemmin kilpaillut asvaltilla, siitä tulee varmasti jännää.

Toiseksi kaksivetoisissa ja samalla oman luokkansa voittoon ajoi kankaanpääläinen Paavo-Petteri Männistö. Hän kiersi Fiat X1/9 eli ”Murtoluvulla” radan aikaan 1.56,49. Hän siis jäi vain 0,06 sekuntia Nordbergista.

Kolmanneksi kaksivetoisissa ajoi Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Juha Mäkelä Toyota Starletilla.

Juniorit voitti toisen polven kilpa-autoilija, tuusulalainen Tuukka Hallia. Isäntä Tomin kanssa samalla tehokkaalla nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla kilpaileva Tuukka Hallia voitti juniorit myös kauden avauskilpailussa Nilsiässä.

Toiseksi junioreissa ajoi jyväskyläläinen Juuso Metsälä ja kolmanneksi Valkealan UA:n Kimmo Tuuri.

Kuopiolainen Markus Heikkinen Renault Cliolla voitti nuorten luokan. Lakeuden Urheiluautoilijoiden Patrik Goman oli toinen, kajaanilainen Kasperi Heikkinen oli kolmas.

Kajaanilainen Oskari Heikkinen voitti V1600 -luokan. Etelä-Pohjanmaan UA:n Mika Korvola oli toinen ja laihialainen Jere Pensas kolmas.

Lohjalainen Mikko Haataja voitti seniorit. Salolainen Pentti Porko oli toinen ja kolmas leppävirtalainen Timo Malava.

Naisten luokan voitti raahelainen Jonna Olkoniemi. Toiseksi ajoi parkanolainen Maria-Teresa Vuotari ja kolmanneksi hämeenkyröläinen Marjo-Riitta Mansikkamäki.

Täydelliset tulokset: www.oopsware.org

Rallisprintin SM-sarjasta on ajettu nyt talviosakilpailut. SM-sarjassa pisteet jaetaan luokkatulosten perusteella. Nelivetoisten SM-sarjan pistetilanne kahden osakilpailun jälkeen:

1. Tomi Hallia 22p 2. Jukka Ketomäki 20p 3. Pekka Keski-Korsu 17p 4. Juho Mäki-Tammela 16p 5. Janne Eronen 15,5p.

Kaksivetoisten pistetilanne: 1. Ari Salonen 24,5p 2. Heikki Leinonen 22,5p 3. Mirko Kykkänen 22p 4. Marko Heikkilä 20p Jussi Nordberg 20p Marko Kinnunen 20p 7. Juha Mäkelä 19p Harri Rutanen 19p 9. Petri Jussila 18p Teijo Karjalainen 18p.

Juniorit: 1.Juuso Metsälä 25p 2.Ville Keljo 24p 3.Aki Horttanainen 23p Otto Kadenius 23p 5.Jarno Virta 22p Tuukka Hallia 22p.

Suomi-Cup:

Nuoret: 1.Markus Heikkinen 26p 2.Kasperi Heikkinen 18p 3.Patrik Goman ja Walle Pajuoja 11p.

V1600: 1.Oskari Heikkinen 27p 2.Mika Korvola ja Jere Pensas 21p.

Seniorit: 1.Veini Kämppi ja Jukka Lifländer 22p 3.Timo Malava 19p.

Naiset: 1.M-R Mansikkamäki ja M-T Vuotari 25p 3.Sirpa Korpi ja Meiju Viitanen 17p.

Rallisprintin SM-sarja jatkuu toukokuussa, silloin on luvassa kaksi asvalttiosakilpailua. Seuraava osakilpailu ajetaan 11.5. Kauhavalla ja 25.05. Raahessa.

Kuva: Mikkeliläinen Jari Ketomaa lennätti R5-luokan Ford Fiestan voittajaksi rallisprintin SM-sarjan toisessa osakilpailussa. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close