Rallisprintin SM-sarjan pistetaistelu jatkuu Mikkelissä – rallikonkari Jari Ketomaa haastaa rallisprintin erikoismiehet

Rallisprintin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina Mikkelissä, Löydön Kartanon ympäristössä. Reitillä on pituutta hieman reilut kolme kilometriä, josta osa on tuttua Vaakuna-Rallin erikoiskoetta. On isoa ja pientä tietä – ratamestarin sanoin ” reitti on erittäin haastava”. Edellisen kerran sprinttiä on Mikkelin lähialueella ajeltu lähes kaksikymmentä vuotta sitten, ja lajin paluulle on ollut tilausta.

Rallisprintin SM-sarja aloitettiin helmikuun alussa Nilsiästä. Mestaruuskamppailu sai kiinnostavan alun, ja Mikkelissäkin on luvassa tuima taistelu arvokkaista sarjapisteistä. Mikkelin SM-osakilpailuun on ilmoittautunut 136 kilpailijaa. SM-sarjan avauskilpailun voittanut tuusulalainen Tomi Hallia lähtee Mikkelissä jahtaamaan pisteistä nelivetoisella Mitsubishi Lancerillaan, Hallian tähtäimessä on uran kahdeksan suomenmestaruus. Kovan haasteen Hallia saa avauskilpailussa toiseksi ajaneelta varkautelaiselta Janne Eroselta. Hallia ja Eronen kilpailevat rallisprintin ”superautoluokassa 7”, jossa kilpaillaan noin 500-hevosvoimaisilla ralliautoihin perustuvilla, mutta rallisprintteihin räätälöidyillä kilpa-autoilla.

Mikkelissä yleiskilpailun kärkipään sijoituksista tulevat kilpailemaan myös nelivetoisten ralliautoluokan huippukuljettajat. Jo avauskilpailussa hyvässä vauhdissa ollut härmäläinen Jukka Ketomäki sekoittaa kärkipakkaa R5-luokan Skoda Fabialla, kärkikamppailuun lusikkansa laittaa myös raahelainen Pekka Keski-Korsu S2000-luokan Ford Fiestalla.

Mikkelissä kilpailee myös tälle kaudelle paluun rallin SM-sarjaan tehnyt Jari Ketomaa. Hän kilpailee kotikilpailussaan R5-luokan Ford Fiestalla. Rallin MM-sarjassa WRC2-luokassa hyvällä menestyksellä kilpaillut Ketomaa on varmasti varteenotettava nimi kärkikamppailussa.

Mikkelissä nähdään myös kaikki kaksivetoisten kärkikuljettajat. Avauskilpailun voittanut mynämäkeläinen Marko Heikkilä taistelee Mikkelissä pisteistä tuttuun tapaan Toyota Starletilla. Lähtöviivalla nähdään myös SM-pisteissä kärjessä olevat saarijärveläinen Harri Rutanen ja anjalankoskelainen Mirko Kykkänen. SM-pistejohdossa Mikkeliin lähtee kokemäkeläinen Ari Salonen.

Mielenkiintoisia nimiä nähdään myös etuautotehtävissä. Rallin SM-sarjassa R5-luokan Skodalla kilpaileva Henrik Pietarinen on VIP-auton kuljettaja. Mikkelissä hän kiidättää Subarulla yleisökilpailun voittanutta Jonna Kuitusta Hirvensalmelta. 00-autoa ajaa Tom Tähtinen ja 0-autoa Jari Huuhka.

Tapahtumapaikkana Mikkelin kilpailussa on Löydön Kartano ja sen lähialue – vain 15 minuutin ajomatkan päässä Mikkelistä. Parkkialueet löytyvät alueen läheisyydestä, ravintolapalveluita katsojille tarjoaa Vitsiälän vireä kyläseura Sampolan kylätalolla.

Myös radan varrella sijaitsevalla katselualueella, sekä varikkoalueella on omat myyntipisteensä, joissa perinteistä rallimakkaraa on tarjolla. Kilpailijat ajavat reilun kolmen kilometrin pituisen radan kahteen kertaan, kierrosten välissä on tauko. Kilpailun huoltoalue sijaitsee katselualueen läheisyydessä, sinne on vapaa pääsy – halukkaat voivat käydä tutustumassa kuljettajiin ja heidän kalustoonsa.

KILPAILUINFO

Kilpailupäivä: Löydön Kartano SM-rallisprint ajetaan 9.3. kello 11 alkaen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidetään pieni tauko, ja sen jälkeen toinen ajokerta.

Järjestäjä: Mikkelin Urheiluautoilijat Ry

Reaaliaikainen tulospalvelu: www.oopsware.org

Pistetilanne avauskilpailun jälkeen (rallisprintissä pisteistä kilpaillaan luokittain, kilpailijalla on mahdollisuus saada yhdestä valitsemastaan kilpailusta 1,5 -kertaiset pisteet):

Kaksivetoiset:

Juniorit:

SuomiCupit:

Nuoret

V1600

Seniorit

Naiset

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close