21-vuotias, Jyväskylän Urheiluautoilijoita edustava, Ville Pynnönen aloittaa kolmannen kilpailukautensa rallisprintissä, tällä kertaa yleisen luokan kuskina. Syksyn nousujohteinen menestys ja talvikauden avanneen Pieksämäen sprintin yleiskilpailun voitto johtivat ennenaikaiseen luokituksen nostoon, vaikkei nousupisteet vielä siihen pakottaneet. Myös syksyllä ajetun Peurunkarallin yleiskilpailun 4. sija Skoda Fabia R5:lla siivitti päätöksentekoa luokkanousun suhteen.
Vuoden 2003 rallisprintin SM-mestarin, Ari Könösen mentoroima ja luotsaama Pynnönen lähtee tulevaan kauteen ennakkoluulottomasti vertaamaan vauhtia lajin todellista kärkeä vastaan. Syksyllä Huittisen SM-kisassa tapahtuneen ulosajon jälkeen ’’Ruoska’’ Pynnösen ajama Mitsubishi Lancer Evo 9 on huollettu entistä ehompaan kuntoon, ja Pieksämäen kisassa kaluston todettiin toimivan loistavasti.
”Yli 20 rallisprintin kisan ja kahden kilpailukauden jälkeen kehitystä on tapahtunut jatkuvasti, ja uuteen kauteen lähden itsevarmasti ja luottavaisin mielin. Syksyllä ajetuissa Leppävirran ja Huittisen SM-kilpailuissa olin vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen junioreiden nopein, mutta molemmissa kisoissa toinen kierros päättyi keskeyttämiseen, ja täten en päässyt näyttämään sen hetken maksimia. Nyt äskettäin ajettu Pieksämäen sprintti sen sijaan onnistui täydellisesti, ja se antoi varmuutta yleisessä luokassa kisaamiseen.’’ Pynnönen pohtii.
Seuraavan kerran Ville Pynnönen ajaa tulevalla viikolla Mäntyharjulla Polaria Sprintissä, jonka jälkeen vuorossa on Ruuhimäellä ajettava Laukaa SM-Sprint, joka antaa suuntaa loppukauden suunnitelmille. Tulevaan kauteen lähdetään samalla määrätietoisuudella ja huumorilla kuin ennenkin, tällä kertaa tavoitteet ovat vain hiukan korkeammat.
Teksti ja kuva: Pynnönen Racing