Tomi Hallialle uran seitsemäs rallisprintin Suomen mestaruus

Tuusulalainen, Mäntsälän Moottorikerhon Tomi Hallia varmisti lauantaina Leppävirralla, kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa, rallisprintin Suomen mestaruuden nelivetoluokassa. Noin 500 hevosvoimaisella, turboahdetulla, nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla kilpaileva Hallia oli lauantaina Leppävirran Mustinmäellä ajetun rallisprintin SM -osakilpailun yleiskilpailun sekä nelivetoisten nopein.

Hallia ajoi vajaan kolmen kilometrin pituisen radan aikaan 1.39,26. Toiseksi nopein oli Järviseudun Urheiluautoilijoiden Samuli Pokela. Hänen paras aikansa oli 1.40,47 eli 1,21 sekuntia hitaampi kuin Hallian. Kolmanneksi nopein niin yleiskilpailussa kuin nelivetoisissakin oli Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden Tapio Lauronen. Hän oli vain 0,02 sekuntia hitaampi kuin Pokela.

Tomi Hallia tunnetaan lempinimellä Mr. Rallisprint. Leppävirralla hän varmisti uransa seitsemännen Suomen mestaruuden. Vuonna 1974 syntynyt supermenestyjä on saavuttanut urallaan rallisprintin SM -kultaa vuosina 2004, 2005, 2006, 2007, 2010, 2011 ja 2017. Viime vuonna hän saavutti kaksivetoisten SM -pronssia.

– Kyllähän mestaruus tuntuu hyvältä. Mukavaahan se olisi ollut jännittää vielä kauden viimeisessä kilpailussa, mutta hyvä näinkin. Mutta vähän se kilvanajo lopahti kesken kaiken, naurahti Suomen mestari Leppävirran kilpailun jälkeen.

Hallialla on ennen kauden viimeistä osakilpailua kasassa 51 pistettä. Toisena SM -pisteissä on raahelainen, Leppävirralla yleiskilpailussa kolmanneksitoista ja ralliautoluokassa sijalle kolme sijoittunut Pekka Keski-Korsu, pisteitä on kasassa 46,5. Hän varmisti Leppävirralla uransa ensimmäisen henkilökohtaisen SM -mitalin, rallisprintin nelivetoluokan SM -hopean. Keski-Korsu ajoi tänä vuonna kolmannen kerran täyden SM-kauden.

– Ensimmäinen kierros oli liukas, kun pääsin tai jouduin ajamaan ensimmäisellä kierroksella ensimmäisenä autona. Toisella kierroksella oli tiessä uria sen verran, että auto hyppäsi ihannelinjalta eikä aika siksi parantunut. Mutta tyytyväinen olen SM -mitalin varmistumiseen.

Nelivetoluokan SM -pisteissä kolmantena on kajaanilainen Kai Hyttinen 38 pisteellä.

Kaksivetoisissa Suomen mestaruus ratkeaa vasta kauden viimeisessä osakilpailussa. Päätösosakilpailuun lähtee piikkipaikalta Mikael Vuotari, hänellä on 54,5 pistettä, Mika Lemmetti vaanii pisteen päässä ja Jukka Vähämäki kahden pisteen päässä.

Leppävirran osakilpailussa kaksivetoisten nopein oli etuvetoisella Citroen DS3 -autolla kilpaileva Lapinlahden Autourheilijoiden Jori Nousiainen. Hänen aikansa oli 1.47,26.

– Mukavasti meni toinen kierros. Auto toimi ja ajaminen sujui hyvin, kertoi Nousiainen kilpailun jälkeen.

Toiseksi ajoi rallin SM -sarjassa kilpaileva joensuulainen Jesse Turunen, hän ajoi etuvetoisella Honda Civicillä. Turunen jäi Nousiaisesta vain 0,16 sekuntia.

Kolmas kaksivetoisissa oli laihialainen Toyota Starlet -kilpailija Mika Lemmetti ja neljäs parkanolainen, Toyota MR 2 -autolla kilpaileva Mikael Vuotari.

Juniorit voitti Leppävirralla Lakeuden Urheiluautoilijoiden Juho Mäki-Tammela.

Rovaniemeläinen Henna-Kaisa Rinne voitti naisten luokan.

Nuorten luokan voitti Valkealan Urheiluautoilijoiden Roope Suomalainen.

Keski-Karjana UA:n Joonas Huovinen voitti V1600 -luokan.

Kuopion UA:n Tapani Hulkkonen voitti seniorit.

Leppävirtalainen Jyrki Putila oli historic-luokan nopein.

Rallisprintin SM -sarjassa sarjapisteet jaetaan osakilpailukohtaisesti luokittain sijoitusten perusteella. Kauden aikana kilpailijalla on mahdollisuus kerätä 1,5 kertaiset pisteet yhdestä valitsemasta osakilpailusta. Kilpailija saa valita osakilpailun itse.

Pistetilanne nelivetoisissa viiden osakilpailun jälkeen:

Tomi Hallia 51 p.

Pekka Keski-Korsu 46,5 p.

Kai Hyttinen 38 p.

Jukka Tenho 36,5 p.

Jari Koski 36 p.

Pistetilanne kaksivetoisissa viiden osakilpailun jälkeen:

Mikael Vuotari 54,5 p.

Mika Lemmetti 53,5 p.

Jukka Vähämäki 52,5 p.

Janne Laine 40 p.

Kimmo Kauppinen 37 p.

Täydelliset tulokset: www.oopware.org

Rallisprintin SM -sarjan pistetilanne: www.rallisprintsm.fi

Kauden viimeinen rallisprintin SM -osakilpailu ajetaan sunnuntaina 15.10. Huittisissa. Silloin on vuorossa Seloy Oy SM -rallisprint.

Kuvateksti:

Väkivahvaa Mitsubishi Lanceria käskyttävä Tomi Hallia voitti Leppävirralla rallisprintin yleiskilpailun ja nelivetoiset. Samalla varmistui Hallian uran seitsemäs rallisprintin Suomen mestaruus. Kuva: Taneli Niinimäki.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close