Rallisprint SM

Uutiset

Rallisprintin SM-sarja vauhtiin Suonenjoella


28.01.2014

Tarjolla lisää SM-mitaleja

Rallisprintin SM-sarja alkaa tulevana sunnuntaina 2.2. Suonenjoella.Kuuden osakilpailun vauhdikkassa sarjassa kaasutellaan lumella, asfaltilla ja soralla. Kaksi osakilpailua kullakin.

 

Merkittäviä sääntömuutoksia kaudelle 2014 on erilliset neli ja kaksivetoisille autoillle sekä junioreille jaettavat SM-mitalit. Naisten, nuorten ja senioreiden luokat ajavat omista Suomi Cup-titteleistään.

 

Mestari Hallia palaa sarjaan

Sarjan avauskilpailu Suonenjoella houkutteli mukaan reilu 130 kilpailijaa. Nelivetoisten luokkaan saatiin mukaan pienen kisatauon pitänyt Tomi Hallia. Lajin kuusinkertainen Suomenmestari tulee olemaan hyvä mittari viime kauden mestarille Anssi Rytköselle. Tapio Lauronen ja Jari Putkinen tulevat myös todennäköisesti olemaan nelikkojen kärjessä. Kellokoskelainen Hallia testasi viime lauantaina virettään voittoisasti Rantasalmella.

- Kyllä se hyvältä tuntui, vaikka autosta petti toisella kierroksella turbon letku. Vielä sitä näköjään osaa ajaa. Odotin uusia kavereita mukaan sarjaan, mutta vastus on kovaa näissä tutuissa nimissä. Tavoite on seitsemäs mestaruus, Hallia mietti viikkoa ennen SM-avausta.

Kaksivetoisiin, alle 1400 ja alle 1600-kuutioisiin saatiin mukavaa piristystä määrällisesti ja uusien kilpailijoiden myötä.
Luokassa yksi mukana on viime kauden SM-pronssia pokannut Jori Seppälä. Haastajina ovat mm. Markku Jääskeläinen, Santeri Fält ja Tomi Koirikivi. Luokka kaksi on mukana vauhdissa viime kausilta tuttuja nimiä. Mika Lemmetti, Mika Rautiainen ja Mikael Vuotari saavat haastajia enempi kuin viime kaudella. Kaksivetoisten isossa luokassa on mukana viime kauden hopeamitalisti Jukka Vähämäki ja konkari Jarmo Suokko. SM-sarjan suurin luokka on ns. ralliautoluokka. Suonenjoen listalla on peräti 16 kilpailijaa. Tästä luokasta tulee todella tasainen.

Junioreissa ja nuorissa on ilahduttavasti mukana uusia kuljettajia. Myös naisten luokassa on mukana kuusi kilpailijaa.

Rata kilpailijoiden mieleen

Suonenjoen reitin pituus on 2,8 km. Kilpailukeskus ja maali sijaitsee Raviradalla. Reitti on kilpailjoiden mieleen.
- Täällä on monesti ajettu kisaa ja tiestö tarjoaa monen tyyppistä tietä. Vaikka ei nyt lunta ole täälläkään, on tien pinta hyvässä jäässä ja sen puolesta odotamme hyvää kilpailua ja paljon yleisöä paikalle, kertoo kilpailun tiedottaja Risto Savolainen järjestävästä seurasta Suonenjoen Urheiluautoilijoista.

Kilpailu alkaa sunnuntaina 2.2. klo 11.00. Kilpailijat ajavat puolen minuutin välein kaksi erillistä kierrosta. Nopein aika ratkaisee sijoituksen.


Mediatoimisto sijaitsee Suonenjoen Raviradan maisemissa osoitteessa Raviradankatu. Palvelemme mediaa paikanpäällä koko päivän sekä kilpailun jälkeisellä tiedotteella. Olen käytettävissä kaikenlaisissa mediaa koskevissa asioissa.


Ilmoittautuneet


Tervetuloa !
Rallisprintin SM-sarjan tiedottaja
Vesa Rauhala 0400 868 029 e-mail: vesa.rauhala63@gmail.com


Takaisin uutisiin
 

Kisaraportti
22.09.2017 Jere Pensas varmisti nuorten mestaruuden jo Leppävirralla
Kisaraportti
16.09.2017 Tomi Hallialle uran seitsemäs rallisprintin Suomen mestaruus
Ennakkotiedote
14.09.2017 Jere Pensaalla paljon pelissä Leppävirran SM-rallisprintissä
Ennakkotiedote
14.09.2017 Rallisprintin SM-sarjassa siirrytään soralle
Tiedote
23.08.2017 Sebastian Lindholm oppi rallisprinteissä ajamaan täysillä heti ensimetreistä lähtien
Tiedote
17.08.2017 Rallisprintin SM-sarjan kauden viimeinen kilpailupäivä siirtyy vuorokaudella
Tiedote
04.07.2017 Juha Kankkusen uran ainoa SM -mitali rallisprintistä
Tiedote
28.06.2017 Rallisprintin SM-kalenteri kaudella 2018
Tiedote
29.05.2017 IKH-SM Asfalttisprint luokkapalkinnoista
Kisaraportti
28.05.2017 Jukka Tenho voitti uransa ensimmäisen SM-osakilpailun
Ennakkotiedote
26.05.2017 Kauhajoella sunnuntaina luvassa tiukka taistelu pisteistä
Tiedote
17.05.2017 Muista katsoa C More Maxilta Raahen SM-Rallisprinttiä To 18.5 klo 19.35
Tiedote
09.05.2017 Mika Lemmetti jatkaa kaksivetoisten SM-sarjan kärjessä
Tiedote
08.05.2017 Voitto Raahessa vankisti Jere Pensaan ykköstilaa
Kisaraportti
06.05.2017 Tomi Hallia voitti Raahen SM -osakilpailun
Ennakkotiedote
03.05.2017 Rallisprintin SM -pisteistä luvassa hurja taistelu
Tiedote
02.05.2017 – Se opettaa, kun on mentävä heti täysillä
Tiedote
20.04.2017 Nelivetoisten SM -sarjaa johtava Tomi Hallia harkitsee luokan vaihtoa
Kisaraportti
26.02.2017 Kai Hyttinen rallisprintin SM-sarjan toisen osakilpailun nopein
Ennakkotiedote
23.02.2017 Siikajoella Jaresko Oy SM -rallisprintissä mukana 133 kilpailijaa
Kisaraportti
04.02.2017 Jari Koski nopein rallisprintin SM-sarjan avauskilpailussa Kuopiossa
Ennakkotiedote
02.02.2017 Taistelu rallisprintin suomenmestaruuksista alkaa Kuopiossa!
Ennakkotiedote
30.01.2017 Suomen nopein SM-sarja alkaa Kuopiossa
Tiedote
15.11.2016 Rallisprintin SM-sarjasäännöt kaudelle 2017 julkaistu
Kisaraportti
17.10.2016 Nikko ja Vuotari uusivat Suomen mestaruutensa Rallisprintissä
Kisaraportti
26.09.2016 Nikko voittoon kotiyleisön edessä
Tiedote
15.09.2016 Rallisprintin SM-sarjan osakilpailut kaudella 2017
Kisaraportti
23.05.2016 Lamminsivu ja Suokko voittoon IKH Rallisprintissä
Tiedote
04.05.2016 Muista katsoa Tammisaaren kisan kooste to 5.5.
Kisaraportti
27.04.2016 Mika Myllylä voitokkaana rallisprintissä
Tiedote
10.03.2016 Muista katsoa Lopen kisan kooste To 10.3
Kisaraportti
22.02.2016 Putkinen vei voiton Nikon nenän edestä
Tiedote
15.02.2016 Muista katsoa Lapuan kisan kooste to 18.2.
Ennakkotiedote
18.01.2016 Lapualla rallisprintin SM ja Suomi Cup-sarjan avauskilpailu
AKK - www.autourheilu.fi Mainostoimisto Semio, Seinäjoki ja Tampere BV-Team AKK Supports  Fia Action For Road Safety