Rallisprint SM

Uutiset

Jari-Matti Tiilikka rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestariksi


13.10.2018

Seinäjokelainen, Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Jari-Matti Tiilikka on rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestari vuonna 2018. Etuvetoisella Honda Civicilla kilpaileva Tiilikka varmisti mestaruutensa voittamalla luokkansa Laihialla lauantaina ajetussa kauden viimeissä osakilpailussa.

Nelivetoisten Suomen mestaruuden voitti jo edellisessä Leppävirran osakilpailussa keuruulainen Tomi Tukiainen.

Laihian Aronkylässä SM-pisteistä kilpailtiin vauhdikkaalla ja vaativalla, reilut neljä kilometriä pitkällä sorapintaisella radalla. Jari-Matti Tiilikka kiersi radan aikaan 2.12,93 ja voitti luokkansa (luokka 5).

 

Mestaruustaistelu meni tiukaksi, sillä kaksivetoisten hallitseva Suomen mestari, laihialainen Mika Lemmetti voitti oman luokkansa takavetoisella Ford Escort Cosworthilla (luokka 6). Tiilikka ja Lemmetti keräsivät kumpikin kauden kuudesta kilpailusta 60,5 pistettä. Rallisprintin SM-sarjassa ajetaan pisteistä luokittain, kuuden osakilpailun tuloksista lasketaan viisi parasta pisteisiin. Tiilikan ja Lemmetin mestaruustaistelu ratkesi sääntökohtaan kaksi, jonka mukaan tasapisteisiin päätyneiden kilpailijoiden paremmuuden ratkaisee luokan osallistujamäärä. Tiilikan luokassa osallistujia on ollut enemmän kuin Lemmetin luokassa, siksi mestaruus menee Seinäjoelle.

- Tunnelmat ovat mahtavat. Kilpailu meni suunnitelmien mukaan. Avauskierroksella oli liukasta, toisella kierroksella ajettiin luokkavoittoon riittänyt aika, sanoo tyytyväinen Suomen mestari.

- Koko kausi meni enemmän kuin hyvin. Heti avauskisan jälkeen olin pistejohdossa ja pysyin johdossa kauden loppuun saakka.

 

 

Tiilikan mestaruuden ”salaisuuksia” on ollut varma ja nopea ajo sekä teknisesti hyvin toiminut kalusto.

- Olen testannut kauden aikana säännöllisesti, testaaminen on tuonut ajovarmuutta. Myös auto on toiminut erinomaisesti koko kauden ajan.

 

Tiilikan ensi kauden suunnitelmat ovat avoinna.

- Toisaalta tekisi mieli taas panostaa enemmän ralliin, mutta saa nyt nähdä. Mitään päätöksiä ensi kaudesta ei ole vielä tehty.

Pilke silmäkulmassa Tiilikka suunnitteli lähtevänsä lauantai-iltana Seinäjoen torille juhlimaan mestaruutta. Luvassa on myös puvun hankinta tammikuun alussa olevaa AKK:n palkintogaalaa varten.

Mestaruustaistelussa kesken kautta kilpuria vaihtanut Lemmetti joutui tyytymään hopeaan. Lemmetti oli kaksivetoisten nopein, hän kiersi radan aikaan 2.11,64.

Kaksivetoisten SM-pronssia saavutti härmäläinen Petri Jussila. Toyota MR2 -autolla kilpaileva Jussila voitti luokkansa (luokka 3).

 

Nelivetoisissa ajettiin tiukasti hopeamitalista. Lopulta hallitseva Suomen mestari, urallaan seitsemän kertaa mestaruuden voittanut Tomi Hallia voitti yleiskilpailun ja luokkansa (luokka 7) Laihialla. Hallian voittoisa kierrosaika oli 2.02,46. Voiton myötä Hallia nousi hopeamitalille.

SM-pronssia saavutti varkautelainen, ennen Laihian kilpailua pisteissä toisena ollut Janne Eronen.

Eronen ajoi yleiskilpailun ja luokan 7 toiseksi Laihialla. Hän jäi Halliasta 3,60 sekuntia.

Junioreiden mestaruuden voitti varkautelainen, BMW M3:lla kilpaileva Ville Hanhisuanto. Hän saavutti kauden kilpailuista 62 pistettä. Samaan pistemäärään ylsi myös anjalankoskelainen Mirko Kykkänen. Junioreiden mestaruus ratkesi korkeimmalla yksittäisellä pistemäärällä Hansisuannon hyväksi.

Junioreiden pronssimitalin saavutti tervakoskelainen Joona Uotila, hän keräsi 61 pistettä.

Laihialla junioreiden nopein oli salolainen Erkka Korpiaho, toinen vihtiläinen Niko Riikonen ja kolmas laihialainen Henri Niemi.

 

Laihialla naisten Suomi-Cupin voitti hämeenkyröläinen Marjo-Riitta Mansikkamäki. Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Sanna-Kaisa Tiilikka oli toinen ja raahelainen Meiju Viitanen kolmas.

Suomi-Cupissa naisten mestaruuden voitti Meiju Viitanen, hän keräsi 46 pistettä. Hopeaa saavutti leppävirtalainen Liisa Sutinen 41 pisteellä ja pronssia mäntyharjulainen Ina Kämppi 33 pisteellä.

 

Nuorissa laihialainen Walle Pajuoja oli Laihialla nopein, toiseksi ajoi laihialainen Eetu Latvala ja kolmanneksi kankaanpääläinen Severi Palomäki. Nuorten Suomi-Cupin voitti kajaanilainen Oskari Heikkinen 63 pisteellä. Pajuoja saavutti hopeaa 54 pistellä, pronssille ajoi oululainen Patrik Goman 45 pisteellä.

 

Laihialainen Jere Pensas oli V1600-luokan nopein, toiseksi ajoi pohjankyröläinen Mika Korvola ja kolmanneksi laihialainen Riku Ristilä. V1600-luokan Suomi-Cupin voitti Jere Pensas 66 pisteellä, suonenjokelainen Jyri Räsänen ajoi hopealle 45 pisteellä ja pronssia parkanolainen Marko Pessi 37 pisteellä.

 

Laihialla senioreiden Suomi-Cupissa nopein oli leppävirtalainen Timo Malava. Ylä-Kemijoen UA:n Teuvo Niskala ajoi hopealle ja mäntyharjulainen Veini Kämppi pronssille. Suomi-Cupin seniorimestaruuden voitti Veini Kämppi 60 pisteellä, nokialainen Tarmo Ollila oli toinen 56 pisteellä ja Timo Malava oli kolmas 56 pisteellä.

 

Täydelliset kilpailutulokset osoitteessa: www.oopsware.org 

 

Rallisprintin SM-sarjan kaksivetoisten loppupisteet kaudella 2018:

  1. Jari-Matti Tiilikka, 60,5

  2. Mika Lemmetti 60,5

  3. Petri Jussila 52,5

  4. Juha Mäkelä 51,5

  5. Marko Heikkilä 49,5

 

Rallisprintin SM-sarjan nelivetoisten loppupisteet kaudella 2018:

  1. Tomi Tukiainen 56,5

  2. Tomi Hallia 54,5

  3. Janne Eronen 50,5

  4. Tomi Pehkonen 44,5

  5. Pekka Keski-Korsu 43

 

Rallisprintin SM-sarjan junioreiden loppupisteet kaudella 2018:

  1. Ville Hanhisuanto 62

  2. Mirko Kykkänen 62

  3. Joona Uotila 61

  4. Marko Sinivuori 60

  5. Jarmo Virta 49

 

Kuva: Seinäjokelainen Jari-Matti Tiilikka ajoi rallisprintin kauden viimeisessä SM-osakilpailussa Laihialla luokkavoittoon ja kaksivetoisten Suomen mestariksi. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK.


Takaisin uutisiin
 

Tiedote
06.11.2018 Rallisprintin SM-sarjan säännöt kaudelle 2019 julkaistu!
Kisaraportti
29.10.2018 Walle Pajuoja ajoi hopeaa rallisprintin nuorten luokassa
Kisaraportti
29.10.2018 Lemmetti taisteli SM-hopeaa - ”Yhtään ei harmita, parhaani tein”
Kisaraportti
29.10.2018 Jere Pensas haki omansa Laihian SM-rallisprintistä
Kisaraportti
13.10.2018 Jari-Matti Tiilikka rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestariksi
Tiedote
12.10.2018 Jari Huttusen matka kartingista rallin MM-sarjaan kävi rallisprintin kautta
Ennakkotiedote
11.10.2018 Mestari Pensas mielii ykköstä rallisprintin finaalikisasta
Ennakkotiedote
11.10.2018 Kenestä rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestari?
Ennakkotiedote
09.10.2018 Pajuoja hopeataistoon Laihialle upean yhteishengen avulla
Kisaraportti
18.09.2018 Jere Pensas varmisti V1600-luokan mestaruuden
Kisaraportti
15.09.2018 Tomi Tukiainen nelivetoisten Suomen mestariksi
Ennakkotiedote
13.09.2018 Ratkeaako mestaruus Pensaalle jo Leppävirralla?
Ennakkotiedote
13.09.2018 Rallisprintin SM-sarja siirtyy soralle Leppävirralla
Tiedote
17.08.2018 Juuso Nordgren ajoi innokkaasti rallisprinttejä
Tiedote
01.06.2018 Tahtipuikko pysyy tiukasti Jere Pensaan näpeissä
Tiedote
29.05.2018 Janne Eronen toisena SM-pisteissä asfalttikisojen jälkeen
Kisaraportti
27.05.2018 Toni Pehkonen Kauhajoen IKH SM-rallisprintin voittaja
Ennakkotiedote
24.05.2018 Rallisprintin SM-sarja jatkuu Kauhajoella
Ennakkotiedote
17.05.2018 Isojoen Konehalli Oy edelleen Kauhajoen SM-rallisprintin taustalla
Kisaraportti
11.05.2018 VAG Motorsport sprinttikisan kautta kohti crossikautta
Tiedote
08.05.2018 Jere Pensas ryntäsi karkumatkalle Vihdin SM-rallisprintissä
Kisaraportti
06.05.2018 Jukka Tenho Fixus SM-rallisprintin voittaja
Ennakkotiedote
05.05.2018 Jere Pensas tutulla rytmillä Vihdin asfaltille
Ennakkotiedote
03.05.2018 Kaikki Suomen parhaimmat kuljettajat Vihdin osakilpailussa
Ennakkotiedote
19.04.2018 Yli 200 vapaaehtoista ja tuhansia talkootunteja
Tiedote
10.04.2018 Kiviniemen mielessä heinäkuinen Neste Ralli
Tiedote
19.03.2018 Janne Eronen jäi kevättauolle sprinttisarjan kärkinimenä
Tiedote
19.03.2018 Kiviniemi neljäs Rovaniemen SM-kilpailussa
Tiedote
13.03.2018 Jere Pensas etenee aikataulun mukaan rallisprintin SM-sarjassa
Kisaraportti
10.03.2018 Tomi Tukiainen Rovaniemen SM-rallisprintin nopein
Ennakkotiedote
09.03.2018 Jere Pensas haluaa säilyttää piikkipaikan
Ennakkotiedote
08.03.2018 Taistelu rallisprintin SM-sarjan pisteistä jatkuu Rovaniemellä
Kisaraportti
11.02.2018 Hallitsevat mestarit pitivät pintansa rallisprintin SM-avauksessa
Ennakkotiedote
10.02.2018 Jere Pensas isojen poikien luokassa Laukaan SM-rallisprinttiin
Ennakkotiedote
08.02.2018 Taistelu rallisprintin Suomen mestaruuksista alkaa
Ennakkotiedote
31.01.2018 Ville Pynnönen hyökkää uuteen kauteen - tavoittelee kärjen vauhtia yleisessä luokassa
Ennakkotiedote
30.01.2018 Rallisprintin SM-sarja alkaa legendaarisessa Ruuhimäessä
Tiedote
12.12.2017 Äänestä Vuoden Autourheilijaa!
Tiedote
08.12.2017 Suomalainen autourheilu saa tunnustusta - Juhani Pakari FIA:n hallitukseen
Ennakkotiedote
23.11.2017 Rallisprintin SM-sarja palaa Vihtiin
Tiedote
21.11.2017 JT_Motorsportilla uudet asetelmat kauteen 2018
Tiedote
09.11.2017 AKK ja Omnia uraauurtavaan yhteistyöhön - autourheilusta kiinnostuneille oma urapolku
Tiedote
06.11.2017 Tietoa rallisprintin lajipäivän ja palkintogaalan illallisesta
Tiedote
03.11.2017 Jere Pensas jätti seuraajilleen kovan haasteen
Tiedote
02.11.2017 Rallisprintin SM-sarjasäännöt kaudelle 2018 on julkaistu
Kisaraportti
30.10.2017 Jere Pensas heti pytynjaolle miesten sarjassa
Kisaraportti
16.10.2017 VAG Motorsport päätti kauden kahden auton voimin
Kisaraportti
15.10.2017 Mika Lemmetti rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestariksi
Ennakkotiedote
13.10.2017 Jere Pensas miesten kerhossa rallisprintin kauden huipennuksessa
Ennakkotiedote
12.10.2017 Rallisprintin jännittävä SM -kausi huipentuu Huittisen Seloy SM -sprinttiin
Ennakkotiedote
12.10.2017 Laura Suvannon syksyyn kuuluu crossia ja sprinttiä
Tiedote
04.10.2017 Rallisprintin lajipäivät Ellivuoressa
Kisaraportti
22.09.2017 Jere Pensas varmisti nuorten mestaruuden jo Leppävirralla
Kisaraportti
16.09.2017 Tomi Hallialle uran seitsemäs rallisprintin Suomen mestaruus
Ennakkotiedote
14.09.2017 Jere Pensaalla paljon pelissä Leppävirran SM-rallisprintissä
Ennakkotiedote
14.09.2017 Rallisprintin SM-sarjassa siirrytään soralle
Tiedote
23.08.2017 Sebastian Lindholm oppi rallisprinteissä ajamaan täysillä heti ensimetreistä lähtien
Tiedote
17.08.2017 Rallisprintin SM-sarjan kauden viimeinen kilpailupäivä siirtyy vuorokaudella
Tiedote
04.07.2017 Juha Kankkusen uran ainoa SM -mitali rallisprintistä
Tiedote
28.06.2017 Rallisprintin SM-kalenteri kaudella 2018
Tiedote
29.05.2017 IKH-SM Asfalttisprint luokkapalkinnoista
Kisaraportti
28.05.2017 Jukka Tenho voitti uransa ensimmäisen SM-osakilpailun
Ennakkotiedote
26.05.2017 Kauhajoella sunnuntaina luvassa tiukka taistelu pisteistä
Tiedote
17.05.2017 Muista katsoa C More Maxilta Raahen SM-Rallisprinttiä To 18.5 klo 19.35
Tiedote
09.05.2017 Mika Lemmetti jatkaa kaksivetoisten SM-sarjan kärjessä
Tiedote
08.05.2017 Voitto Raahessa vankisti Jere Pensaan ykköstilaa
Kisaraportti
06.05.2017 Tomi Hallia voitti Raahen SM -osakilpailun
Ennakkotiedote
03.05.2017 Rallisprintin SM -pisteistä luvassa hurja taistelu
Tiedote
02.05.2017 – Se opettaa, kun on mentävä heti täysillä
Tiedote
20.04.2017 Nelivetoisten SM -sarjaa johtava Tomi Hallia harkitsee luokan vaihtoa
Kisaraportti
26.02.2017 Kai Hyttinen rallisprintin SM-sarjan toisen osakilpailun nopein
Ennakkotiedote
23.02.2017 Siikajoella Jaresko Oy SM -rallisprintissä mukana 133 kilpailijaa
Kisaraportti
04.02.2017 Jari Koski nopein rallisprintin SM-sarjan avauskilpailussa Kuopiossa
Ennakkotiedote
02.02.2017 Taistelu rallisprintin suomenmestaruuksista alkaa Kuopiossa!
Ennakkotiedote
30.01.2017 Suomen nopein SM-sarja alkaa Kuopiossa
Tiedote
15.11.2016 Rallisprintin SM-sarjasäännöt kaudelle 2017 julkaistu
Kisaraportti
17.10.2016 Nikko ja Vuotari uusivat Suomen mestaruutensa Rallisprintissä
Kisaraportti
26.09.2016 Nikko voittoon kotiyleisön edessä
Tiedote
15.09.2016 Rallisprintin SM-sarjan osakilpailut kaudella 2017
Kisaraportti
23.05.2016 Lamminsivu ja Suokko voittoon IKH Rallisprintissä
Tiedote
04.05.2016 Muista katsoa Tammisaaren kisan kooste to 5.5.
Kisaraportti
27.04.2016 Mika Myllylä voitokkaana rallisprintissä
Tiedote
10.03.2016 Muista katsoa Lopen kisan kooste To 10.3
Kisaraportti
22.02.2016 Putkinen vei voiton Nikon nenän edestä
Tiedote
15.02.2016 Muista katsoa Lapuan kisan kooste to 18.2.
Ennakkotiedote
18.01.2016 Lapualla rallisprintin SM ja Suomi Cup-sarjan avauskilpailu
AKK - www.autourheilu.fi Mainostoimisto Semio, Seinäjoki ja Tampere BV-Team AKK Supports  Fia Action For Road Safety