Rallisprint SM

Uutiset

Erkki Koskelolle uran ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto


25.05.2019

Espoolainen, pitkään rallisprinteissä kilpaillut Erkki Koskelo oli nopein lauantaina Raahessa ajetussa rallisprintin SM-sarjan neljännessä osakilpailussa. Yritysperän teollisuusalueella ajettu Raahen SHT SM-rallisprint ratkesi ensimmäisellä kierroksella, sade vesitti kilpailijoiden mahdollisuudet parantaa aikojaan toisella kierroksella.

 

Nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla kilpaileva Koskelo ajoi noin 2,8 kilometrin pituisen radan aikaan 2.03,38.

- Avauskierroksella saatiin ajaa kuivemmissa olosuhteissa, mutta silti oli yllättävänkin liukasta. Ajattelin ensimmäisen kierroksen maalissa, että hyvä jos aikani riittää sijalle kuusi tai seitsemän.

- Toisella kierroksella rata oli niin märkä, ettei ajan parantamiseen ollut mahdollisuuksia.

Koskelo on kilpaillut vuosien ajan rallisprintissä. Raahessa hän saavutti uransa ensimmäisen SM-osakilpailuvoiton.

- Joskus vuonna 2010 olin WRC-Skodalla Raahessa toinen.

 

Nelivetoisten yleiskilpailussa ja samalla rallisprintin erikoisautojen luokassa seitsemän käytiin todella tiukka taistelu voitosta, sekunnin sisään ajoi peräti neljä kilpailijaa. Koskelon jälkeen toiseksi ajoi tuusulalainen Tomi Hallia, hän jäi vain 0,35 sekuntia Koskelosta. Kolmanneksi ajoi Lakeuden Urheiluautoilijoiden Juho Mäki-Tammela, hän jäi Koskelon ajasta 0,61 sekuntia.

- En ole tyytyväinen ajooni. Testaaminen ennen kilpailua jäi vähälle ja ensimmäistä kertaa oli asfaltilla tällä autolla. Ajo oli melkoista hakemista.

Toukokuun alkupuolella Mäki-Tammelan auto vaurioitui testeissä ja auto saatiin kuntoon Raaheen.

Neljänneksi ajoi Jarmo Autio, 0,76 sekuntia Koskelosta, ja viidenneksi Mats Rinne. Rovaniemeläinen Rinne jäi Koskelolle 1,16 sekuntia. Autio kilpailee Skoda Octavia WRC:llä, muiden kärkiviisikkoon yltäneiden kuljettajien käskytettävinä on Mitsubishi Lancerit.

Nelivetoisten SM-pistejohdossa jatkaa seinäjokelainen Jukka Ketomäki. Hän voitti R5 -luokan Skoda Fabiallaan nelivetoisten ralliautoluokan, Ketomäellä on kasassa 47,5 pistettä. Rallisprintin SM-sarjassa pisteistä ajetaan luokittain.

Neljän osakilpailun jälkeen (kaksi lumi-, kaksi asfalttikilpailua), toisena SM-pisteissä on raahelainen Pekka Keski-Korsu. Hän ajoi Ketomäen jälkeen toiseksi ralliautoluokassa Ford Fiesta S2000:lla. Kolmantena SM-pisteissä on tuusulalainen Tomi Hallia. Hänellä on kasassa 31 pistettä.

 

Kaksivetoisten nopein Raahessa oli kuhmolainen Jussi Kokkonen. BMW Compactilla kilpaileva Kokkonen kiersi Raahen radan aikaan 2.08,12.

- Hyvin meni kierros. Päästiin ajamaan kuivalla kelillä.

Toiselle kierrokselle Kokkonen lähti leikatuilla renkailla parantamaan aikaansa, mutta vesisade esti aikeet. Kaksivetoisten yleiskilpailun lisäksi Kokkonen voitti luokan kuusi.

Toiseksi kaksivetoisten yleiskilpailussa ja luokan neljä voittajaksi ajoi Marko Heikkilä. Mynämäkeläinen kiersi radan Toyota Starletillaan aikaan 2.08,82.

Kolmanneksi kaksivetoisten yleiskilpailussa ja toiseksi luokassa kuusi ajoi Kokemäen Urheiluautoilijoiden Ari Salonen Ford Escortilla. Hänen aikansa oli 2.09,01.

Neljän osakilpailun jälkeen SM-pisteissä johdossa on Ari Salonen, hänellä on 44,5 pistettä. Vain pisteen päässä mestaruusjahdissa on Juha Mäkelä. Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoita edustavalla, tällä kaudella pisteitä sekä Toyota Starletin että Toyota Corollan ratissa keränneellä Mäkelällä on 43,5 pistettä.

Jaetulla kolmannella sijalla SM-pisteissä on Petri Jussila ja Mirko Kykkänen. Kummallakin on 40 pistettä. Anjalankosken Urheiluautoilijoita edustava Kykkänen ja Autoliitto Härmää edustava Jussila ajavat kumpikin Toyota MR2 -autoilla.

 

Junioreiden nopein oli nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla kilpaileva tuusulalainen Tuukka Hallia. Hän ajoi ajan 2.11,01. Toiseksi ajoi jyväskyläläinen Juuso Metsälä, hänen aikansa oli 2.13,47. Kolmas oli Kauhavan Urheiluautoilijoiden Eero Nahkala. Hän jäi 8,97 sekuntia Halliasta.

Nuorten nopein oli Kajaanin Urheiluautoilijoiden Markus Heikkinen tiukan taistelun päätteeksi. Renaul Cliolla kilpaileva Heikkinen ajoi ajan 2.34,41. Toiseksi ajoi Lakeuden Urheiluautoilijoiden Patrik Goman ja kolmanneksi Lakeuden Urheiluautoilijoiden Kristian Kylmänen. Goman jäi Heikkisestä 0,018 sekuntia ja Kylmänen 1,06 sekuntia..

V1600-luokan voitti Ford Fiestaa käskyttävä Oskari Heikkinen. Kajaanilaisen Heikkisen aika oli 2.31,87. Toiseksi ajoi Jere Pensas, laihialainen jäi Heikkisestä 1,23 sekuntia. Kolmanneksi ajoi 2,07 sekuntia Heikkisestä jäänyt jämsäläinen Rasmus Tuominen.

 

Senioreiden nelivetoluokan voitti salolainen Lasse Hiihtola ajalla 2.14,26. Toiseksi ajoi leppävirtalainen Timo Malava jääden Hiihtolasta 0,14 sekuntia. Kolmas oli kuopiolainen Matti Santti jääden Hiihtolasta 1,53 sekuntia. Kärkikolmikosta jokainen kilpailee Mitsubishi Lancerilla.

Senioreiden isomman kaksivetoluokan voitti nokialainen Tarmo Ollila Ford Escort Cosworthilla. Hänen voittoaikansa oli 2.26,23. Toiseksi ajoi espoolaista ESMC-kerhoa edustava Harri Hietala jääden 2,18 sekuntia. Luokan kolmanneksi ajoi mäntyharjulainen Veini Kämppi, hän jäi Ollilasta 2,84 sekuntia.

Senioreiden pienemmän kaksivetoluokan (moottorin koko alle 2 050 kuutiota) voitti Leif Tuomela. "Lefan" voittoaika keltaisen Alfa Romeon ratissa oli 2.22,55. Toiseksi ajoi jyväskyläläinen Ari Saxberg, hän jäi Tuomelasta 2,07 sekuntia. Kolmanneksi ajoi lapinlahtelainen Matti Pietikäinen.

Raahessa naisten luokan voitti raahelainen Meiju Viitanen. Kotikisassaan ajanut Viitanen ajoi Toyota MR2:lla ajan 2.25,75. Toiseksi hämeenkyröläinen Marjo-Riitta Mansikkamäki jääden Viitasesta 1,4 sekuntia. Leppävirtalainen Liisa Sutinen oli kolmas jääden Viitasesta 1,96 sekuntia.

 

Epävirallinen pistetilanne neljän SM-osakilpailun jälkeen:

Nelivetoiset: 

  1. Jukka Ketomäki 47,5p

  2. Pekka Keski-Korsu 39,5p

  3. Tomi Hallia 31p

  4. Juho Mäki-Tammela 24p

  5. Jari Lamminsivu 22,5p

Kaksivetoiset:

  1. Ari Salonen 44,5p

  2. Juha Mäkelä 43,5p

  3. Petri Jussila ja Mirko Kykkänen 40p

  1. Marko Heikkilä 38p.

     

Juniorit:

  1. Jukka Metsälä 50p

  2. Aki Horttanainen 48p

  3. Ville Keljo 48p

  4. Jarno Virta 47p

  5. Tuukka Hallia 44p

Epäviralliset pistetilanne 4/6 SuomiCup 

V1600:

1. Oskari Heikkinen 55p

2. Jere Pensas 40p

3. Mika Korvola 34p


 

Seniorit:

1. Leif Tuomela 39p

2. Veini Kämppi 38p

3. Jukka Lifländer 33p


 

Naiset:

1. Marjo-Riitta Mansikkamäki 51p

2. Meiju Viitanen 41p

3. Maria-Teresa Vuotari 38p


 

Nuoret:

1. Markus Heikkinen 44p

2. Patrik Goman 36p

3. Kasperi Heikkinen 34p

Rallisprintin SM-sarja jatkuu syksyllä kahdella sorakilpailulla.14.9. kilpaillaan Ruovedellä ja 6.10. Kouvolassa.

Kuva: Espoolainen Erkki Koskelo voitti Raahessa uransa ensimmäisen SM-rallisprintin. Kuva: Tero Lyttinen/AKK.


Takaisin uutisiin
 

Tiedote
31.05.2019 Pensas puristi toiseksi Raahessa
Kisaraportti
25.05.2019 Erkki Koskelolle uran ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto
Tiedote
24.05.2019 Pensas sittenkin mukaan Raahen SM-rallisprinttiin
Ennakkotiedote
23.05.2019 Kuka on nopein Raahen kilpailussa?
Tiedote
15.05.2019 Patrik Goman voittoon LSK business park SM sprintin nuorten luokassa
Tiedote
14.05.2019 Pensaan rallisprint pelkkää vastamäkeä
Kisaraportti
11.05.2019 Juniori Tuukka Hallia jättiyllätykseen Kauhavan SM-rallisprintissä
Ennakkotiedote
08.05.2019 Pensas uusissa väreissä Kauhavan SM-rallisprinttiin
Ennakkotiedote
07.05.2019 Rallisprintin SM-sarja siirtyy pikipinnalle
Ennakkotiedote
03.05.2019 Kauhavalla tehdään lajihistoriaa – Rallisprintin SM-sarja ja uusi Cup-sarja ajavat samassa kilpailussa
Tiedote
03.04.2019 AL Härmä järjestää rallisprint kilpailut Kauhavalla toukokuussa
Tiedote
13.03.2019 AKK hakee sisällöntuottajaa
Kisaraportti
09.03.2019 Jari Ketomaa voittajaksi kotikilpailussaan
Ennakkotiedote
06.03.2019 Rallisprintin SM-sarjan pistetaistelu jatkuu Mikkelissä - rallikonkari Jari Ketomaa haastaa rallisprintin erikoismiehet
Tiedote
07.02.2019 Pensas olisi halunnut parempaa – ehti toiseksi
Kisaraportti
03.02.2019 Tomi Hallia Nilsiän SM-rallisprintin nopein
Ennakkotiedote
01.02.2019 Jääkäri Pensasta kiinnostaa menestys Nilsiän SM-rallisprintissä
Ennakkotiedote
31.01.2019 Rallisprintin mestaruusjahti aloitetaan Nilsiästä
Tiedote
16.11.2018 Rallisprintin SM-sarja esillä Hanaa Expossa 1.12.
Tiedote
06.11.2018 Rallisprintin SM-sarjan säännöt kaudelle 2019 julkaistu!
Kisaraportti
29.10.2018 Walle Pajuoja ajoi hopeaa rallisprintin nuorten luokassa
Kisaraportti
29.10.2018 Lemmetti taisteli SM-hopeaa - ”Yhtään ei harmita, parhaani tein”
Kisaraportti
29.10.2018 Jere Pensas haki omansa Laihian SM-rallisprintistä
Kisaraportti
13.10.2018 Jari-Matti Tiilikka rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestariksi
Tiedote
12.10.2018 Jari Huttusen matka kartingista rallin MM-sarjaan kävi rallisprintin kautta
Ennakkotiedote
11.10.2018 Mestari Pensas mielii ykköstä rallisprintin finaalikisasta
Ennakkotiedote
11.10.2018 Kenestä rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestari?
Ennakkotiedote
09.10.2018 Pajuoja hopeataistoon Laihialle upean yhteishengen avulla
Kisaraportti
18.09.2018 Jere Pensas varmisti V1600-luokan mestaruuden
Kisaraportti
15.09.2018 Tomi Tukiainen nelivetoisten Suomen mestariksi
Ennakkotiedote
13.09.2018 Ratkeaako mestaruus Pensaalle jo Leppävirralla?
Ennakkotiedote
13.09.2018 Rallisprintin SM-sarja siirtyy soralle Leppävirralla
Tiedote
17.08.2018 Juuso Nordgren ajoi innokkaasti rallisprinttejä
Tiedote
01.06.2018 Tahtipuikko pysyy tiukasti Jere Pensaan näpeissä
Tiedote
29.05.2018 Janne Eronen toisena SM-pisteissä asfalttikisojen jälkeen
Kisaraportti
27.05.2018 Toni Pehkonen Kauhajoen IKH SM-rallisprintin voittaja
Ennakkotiedote
24.05.2018 Rallisprintin SM-sarja jatkuu Kauhajoella
Ennakkotiedote
17.05.2018 Isojoen Konehalli Oy edelleen Kauhajoen SM-rallisprintin taustalla
Kisaraportti
11.05.2018 VAG Motorsport sprinttikisan kautta kohti crossikautta
Tiedote
08.05.2018 Jere Pensas ryntäsi karkumatkalle Vihdin SM-rallisprintissä
Kisaraportti
06.05.2018 Jukka Tenho Fixus SM-rallisprintin voittaja
Ennakkotiedote
05.05.2018 Jere Pensas tutulla rytmillä Vihdin asfaltille
Ennakkotiedote
03.05.2018 Kaikki Suomen parhaimmat kuljettajat Vihdin osakilpailussa
Ennakkotiedote
19.04.2018 Yli 200 vapaaehtoista ja tuhansia talkootunteja
Tiedote
10.04.2018 Kiviniemen mielessä heinäkuinen Neste Ralli
Tiedote
19.03.2018 Janne Eronen jäi kevättauolle sprinttisarjan kärkinimenä
Tiedote
19.03.2018 Kiviniemi neljäs Rovaniemen SM-kilpailussa
Tiedote
13.03.2018 Jere Pensas etenee aikataulun mukaan rallisprintin SM-sarjassa
Kisaraportti
10.03.2018 Tomi Tukiainen Rovaniemen SM-rallisprintin nopein
Ennakkotiedote
09.03.2018 Jere Pensas haluaa säilyttää piikkipaikan
Ennakkotiedote
08.03.2018 Taistelu rallisprintin SM-sarjan pisteistä jatkuu Rovaniemellä
Kisaraportti
11.02.2018 Hallitsevat mestarit pitivät pintansa rallisprintin SM-avauksessa
Ennakkotiedote
10.02.2018 Jere Pensas isojen poikien luokassa Laukaan SM-rallisprinttiin
Ennakkotiedote
08.02.2018 Taistelu rallisprintin Suomen mestaruuksista alkaa
Ennakkotiedote
31.01.2018 Ville Pynnönen hyökkää uuteen kauteen - tavoittelee kärjen vauhtia yleisessä luokassa
Ennakkotiedote
30.01.2018 Rallisprintin SM-sarja alkaa legendaarisessa Ruuhimäessä
Tiedote
12.12.2017 Äänestä Vuoden Autourheilijaa!
Tiedote
08.12.2017 Suomalainen autourheilu saa tunnustusta - Juhani Pakari FIA:n hallitukseen
Ennakkotiedote
23.11.2017 Rallisprintin SM-sarja palaa Vihtiin
Tiedote
21.11.2017 JT_Motorsportilla uudet asetelmat kauteen 2018
Tiedote
09.11.2017 AKK ja Omnia uraauurtavaan yhteistyöhön - autourheilusta kiinnostuneille oma urapolku
Tiedote
06.11.2017 Tietoa rallisprintin lajipäivän ja palkintogaalan illallisesta
Tiedote
03.11.2017 Jere Pensas jätti seuraajilleen kovan haasteen
Tiedote
02.11.2017 Rallisprintin SM-sarjasäännöt kaudelle 2018 on julkaistu
Kisaraportti
30.10.2017 Jere Pensas heti pytynjaolle miesten sarjassa
Kisaraportti
16.10.2017 VAG Motorsport päätti kauden kahden auton voimin
Kisaraportti
15.10.2017 Mika Lemmetti rallisprintin kaksivetoisten Suomen mestariksi
Ennakkotiedote
13.10.2017 Jere Pensas miesten kerhossa rallisprintin kauden huipennuksessa
Ennakkotiedote
12.10.2017 Rallisprintin jännittävä SM -kausi huipentuu Huittisen Seloy SM -sprinttiin
Ennakkotiedote
12.10.2017 Laura Suvannon syksyyn kuuluu crossia ja sprinttiä
Tiedote
04.10.2017 Rallisprintin lajipäivät Ellivuoressa
Kisaraportti
22.09.2017 Jere Pensas varmisti nuorten mestaruuden jo Leppävirralla
Kisaraportti
16.09.2017 Tomi Hallialle uran seitsemäs rallisprintin Suomen mestaruus
Ennakkotiedote
14.09.2017 Jere Pensaalla paljon pelissä Leppävirran SM-rallisprintissä
Ennakkotiedote
14.09.2017 Rallisprintin SM-sarjassa siirrytään soralle
Tiedote
23.08.2017 Sebastian Lindholm oppi rallisprinteissä ajamaan täysillä heti ensimetreistä lähtien
Tiedote
17.08.2017 Rallisprintin SM-sarjan kauden viimeinen kilpailupäivä siirtyy vuorokaudella
Tiedote
04.07.2017 Juha Kankkusen uran ainoa SM -mitali rallisprintistä
Tiedote
28.06.2017 Rallisprintin SM-kalenteri kaudella 2018
Tiedote
29.05.2017 IKH-SM Asfalttisprint luokkapalkinnoista
Kisaraportti
28.05.2017 Jukka Tenho voitti uransa ensimmäisen SM-osakilpailun
Ennakkotiedote
26.05.2017 Kauhajoella sunnuntaina luvassa tiukka taistelu pisteistä
Tiedote
17.05.2017 Muista katsoa C More Maxilta Raahen SM-Rallisprinttiä To 18.5 klo 19.35
Tiedote
09.05.2017 Mika Lemmetti jatkaa kaksivetoisten SM-sarjan kärjessä
Tiedote
08.05.2017 Voitto Raahessa vankisti Jere Pensaan ykköstilaa
Kisaraportti
06.05.2017 Tomi Hallia voitti Raahen SM -osakilpailun
Ennakkotiedote
03.05.2017 Rallisprintin SM -pisteistä luvassa hurja taistelu
Tiedote
02.05.2017 – Se opettaa, kun on mentävä heti täysillä
Tiedote
20.04.2017 Nelivetoisten SM -sarjaa johtava Tomi Hallia harkitsee luokan vaihtoa
Kisaraportti
26.02.2017 Kai Hyttinen rallisprintin SM-sarjan toisen osakilpailun nopein
Ennakkotiedote
23.02.2017 Siikajoella Jaresko Oy SM -rallisprintissä mukana 133 kilpailijaa
Kisaraportti
04.02.2017 Jari Koski nopein rallisprintin SM-sarjan avauskilpailussa Kuopiossa
Ennakkotiedote
02.02.2017 Taistelu rallisprintin suomenmestaruuksista alkaa Kuopiossa!
Ennakkotiedote
30.01.2017 Suomen nopein SM-sarja alkaa Kuopiossa
Tiedote
15.11.2016 Rallisprintin SM-sarjasäännöt kaudelle 2017 julkaistu
Kisaraportti
17.10.2016 Nikko ja Vuotari uusivat Suomen mestaruutensa Rallisprintissä
Kisaraportti
26.09.2016 Nikko voittoon kotiyleisön edessä
Tiedote
15.09.2016 Rallisprintin SM-sarjan osakilpailut kaudella 2017
Kisaraportti
23.05.2016 Lamminsivu ja Suokko voittoon IKH Rallisprintissä
Tiedote
04.05.2016 Muista katsoa Tammisaaren kisan kooste to 5.5.
Kisaraportti
27.04.2016 Mika Myllylä voitokkaana rallisprintissä
Tiedote
10.03.2016 Muista katsoa Lopen kisan kooste To 10.3
Kisaraportti
22.02.2016 Putkinen vei voiton Nikon nenän edestä
Tiedote
15.02.2016 Muista katsoa Lapuan kisan kooste to 18.2.
Ennakkotiedote
18.01.2016 Lapualla rallisprintin SM ja Suomi Cup-sarjan avauskilpailu
AKK - www.autourheilu.fi Mainostoimisto Semio, Seinäjoki ja Tampere BV-Team AKK Supports  Fia Action For Road Safety