Rallisprint SM

Rallisprint laji-info

 

Rallisprint on kansallisessa autourheilussa yksi sen peruslajeista, joka luo pohjaa vankalle kansallisen tason harrastamiselle.

Rallisprintissä ajetaan yksi lyhyt rallin erikoiskoetta vastaava rata kahteen tai kolmeen kertaan, joista paras aika jää tulokseksi. Rallista poiketen tässä autourheilumuodossa ei käytetä II-ohjaajaa, vaan kuljettaja saa tutustua rataan ennen kilpailua joko kävellen tai esim. polkupyörällä. Osallistumisen ehtona rallisprinttiin on suoritettuna oleva kilpailijajtutkinto. Myös alle 18-vuotiaat voivat osallistua rallisprint-kilpailuihin, koska kilpailut suoritetaan suljetulla alueella, eikä reittiin sisälly rallin tapaan yleisillä teillä ajettavia siirtymäosuuksia.

Rallisprint on laji, joka on tehty mahdollisimman yleisöystävälliseksi. Kilpailuiden suorituspaikat sijoittuvat yleensä helppojen kulku-yhteyksien päähän, ja mahdollistavat hyvien yleisöpalveluiden rakentamisen kilpailupaikoille joten yleisön on helppo seurata kilpailun tapahtumia.  

Lisäksi rallisprintissä käytettävät tehokkaat kilpa-autot, jotka jakautuvat useisiin eri luokkiin, sekä tiukat sekuntikamppailut nopeatempoisissa kilpailuissa takaavat että yleisöllä on kilpailuissa paljon nähtävää ja koettavaa.


Rallisprint-kilpailuissa on luokkia useille eri autotyypeille, alkaen Historic-autoista ja päättyen tehokkaisiin ja pelkästään Rallisprinttiin rakennettuihin SS-autoihin. Rallisprint-kilpailut ajetaan rallista poiketen ilman II-ohjaajaa.

Rallisprinttiä ajetaan niin SM-tasolla, joissa tarjolla on kilpailuita niin lumella, soralla kuin asfaltilla, ainoastaan asfaltilla kilpailtavassa Cup-sarjassa sekä kansallisissa kilpailuissa. Vuosittain suomessa järjestetään yli 40 rallisprint-kilpailua.

Miten mukaan?

Mukaan Rallisprint-kilpailuihin pääsee helpoiten liittymällä jonkin AKK:n alaisen autourheiluseuran jäseneksi, suorittamalla lajiin vaadittavan kilpailijatutkinnon sekä hankkimalla kansallisen kilpailijalisenssin. lisää tietoa seuroista, tutkinnoista ja lisensseistä löytyy osoitteesta www.autourheilu.fi.


AKK - www.autourheilu.fi Mainostoimisto Semio, Seinäjoki ja Tampere BV-Team AKK Supports  Fia Action For Road Safety